LAITTOMUUDEN AIKA

 

   ” Olemme siirtymässä laittomuuden aikaan, jossa juridisesti päteviä ja velvoittava sopimuksia tulkitaan päämäärähakuisuus/tarkoituksenmukaisuus-periaatteella ”.

 

‼️SIIS AIVAN LOISTAVA PUHE‼️
 
‼️ IT´S LAWLESSNESS ‼️
”TOMORROW IS COMING!
TOMORROW WILL BE DIFFERENT!
TOMORROW YOU WILL CRY OUT FOR THE ENFORCMENT FOR THE LAW”‼️ (puhe pidetty siis Obaman kaudella 2014)
‼️ GOOD LUCK ‼️
P.S. Jos Gowdyn kaltainen (loistava retoorikko ja argumentoija [juristi]) osaa pitää lain merkityksen noin itsestään selvän kirkkaana,
niin KUINKA TÄRKEÄNÄ JUMALA SITTEN PITÄÄKÄÄN OMAN LAKINSA TÄRKEYTTÄ ⁉️

 

MATT. 24:12 JA SENTÄHDEN, ETTÄ LAITTOMUUS PÄÄSEE VALTAAN, KYLMENEE USEIMPIEN RAKKAUS.

RINNAKKAISVIITTEET (KR 1933/-38)

2TESS. 2:7 ” SILLÄ LAITTOMUUDEN SALAISUUS ON JO VAIKUTTAMASSA; JAHKA VAIN TULEE TIELTÄ POISTETUKSI SE, JOKA NYT VIELÄ PIDÄTTÄÄ”. 

 

’Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
Älä tapa.
Älä tee huorin.
Älä varasta. >> Jakeen lisätiedot
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

2Tess. 2:10 ”…ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 
2Tim. 3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, 
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, 
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; 
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

OLEMMEKO VIRALLISESTI SIIRTYMÄSSÄ LAITTOMUUDEN AIKAAN, JOLLOIN SOPIMUKSIA TULKITAAN  JOKO TARKOITUKSENMUKAISUUS NÄKÖKULMASTA – TAI SITTEN TELEOLOGISESTA; ELI PÄÄMÄÄRÄHAKUISUUDESTA – KÄSIN; EI  SIIS JURIDISESTA VELVOITTAVUUDESTA KÄSIN?

JOS NÄIN ON, SE KERTOO KAIKEN OLENNAISEN AJASTAMME.

 

ON KYSE SITTEN SANAN- TAI USKONNONVAPAUDESTA, ID2020 TAI EU/EKP & EVM-VIVUTUS OLEMME DE FACTO SOKEASTI LUOTTAEN LÄHTEMÄSSÄ ”SAMMUTETUIN LYHDYIN” VASTUUTTOMASTI KAAHAILEVAN (TULEVAN) EU-FEDERAATION MATKAAN, KUTEN TARKKANÄKÖISIMMÄT LUKIJAT OVAT VIIME PÄIVIEN UUTISISTA VARMASTI JO EHTINEET HUOMATAKIN.

”Suomen lainsäädäntö on alisteinen EU-lainsäädännölle. EU ei piittaa omista laiestaan. Näiden yhdistelmä aiheuttaa erikoisen Suomelle oikeudellisen tilanteen. Asiasta kirjoittaa päätoimittaja Matias Turkkila.

On ollut jo pitkään tiedossa, että EU-oikeus on jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden yläpuolella. Tätä kutsutaan ensisijaisuusperiaatteeksi.

Mutta mitä on EU-oikeus? Onko sitä olemassakaan?

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että EU ei noudata omia sääntöjään. Tähän saakka EU:ssa on noudatettu periaatetta, ettei EU-budjettia rahoiteta velkarahalla. On katsottu, että EU:n perussopimus kieltää sen.

.EUN TOIMINTA ALKAA SALATTUINE AGENDOINEEN JA ”TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT”-MENETELMINEEN MUISTUTTAMAAN YHÄ ENEMMÄN  KAKSINAISMORALISTISTA REAALITODELLISUUDEN PARODIATILIÄ, JOKA SANOO HYVÄÄ YÖTÄ LÄNSIMAISELLE OIKEUSVALTIOPERIAATTEELLE.

 

”EU:SSA KAIKKI ON TOISIN.

EUROA JA VELKAANTUMISTA KOSKEVISSA KRIITTISISSÄ KYSYMYKSISSÄ EU:N LAKEINA TOIMII TÄLLÄ HETKELLÄ POLIITTINEN TAHTO.

EI LAIN KIRJAIN EIKÄ SEN HENKI.

SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ ON ALISTETTU TÄLLE TAHDOLLE.

LOPPUTULOS ON KORNI – ON MAHDOTONTA TÄSMÄLLISESTI SANOA, MITKÄ OIKEUDELLISET PERIAATTEET OVAT SUOMESSA VOIMASSA JA MITKÄ EIVÄT.” – Matias Turkkila

 

Ville Tavion (per.) Facebook postaus 25.5.2020

 

 

 

 

SUOMEN EUROVASTUUT OVAT JO NYT 19 MILJARDIA(!!), JA POTTI KASVAA KAIKEN AIKAA. MAINITTAKOON, ETTÄ KOKO SUOMEN VALTION VUOSITTAINEN BUDJETTI ON N. 55 MILJARDIN EURON LUOKKAA.

 

Tämä on järjetöntä, ja asia liian vakava vain poliitikkojen päätettäväksi vaan se tarvitsee taakseen yli puoluerajojen menevän kansanliikkeen. Sitä ei saa jättää vain persujen kannatuksen boostiksi.

 

” Many no longer know the difference between fact and opinion. They think everything is opinion and the best opinion is the politically correct opinion. A factual statement that is not politically correct is not treated as a factual statement but as a politically incorrect opinion ” .

 

 

 

VAKAUS- JA KASVUSOPIMUS EI MERKITSE MITÄÄN
Euroalueen talouskuriajattelun kulmakivi on niin sanottu vakaus- ja kasvusopimus. Sen tarkoituksena on valvoa, ettei yksikään euromaa elä yli varojensa. Sopimuksessa on määritetty muun muassa enimmäismäärä valtion velalle suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Ronkainen huomauttaa, ettei vakaus- ja kasvusopimus tällä hetkellä merkitse mitään. Euroopan komissio on ilmoittanut, ettei se tänä vuonna seuraa vakaus- ja kasvusopimuksen toteutumista osana Euroopan talouden ohjausjaksoa. Toisin sanoen jäsenmaat saavat vastata koronakriisiin budjettisäännöistä välittämättä.
– Kriisin jälkeen kaikkien suurten euromaiden velkamäärä on erittäin korkea. Kyse on siitä, miten sen tilanteen kanssa eletään tulevaisuudessa.

 

 

Velkaantuminen on otettava tosissaan, eikä siitä selvitä nyt Niinistön mukaan rahaa painamalla. Suomessakin on vielä paljon keskusteltavaa siinä, miten EU-maat ja euroryhmä aikovat selvitä koronan tuomasta talouskriisistä. Euroopan unionin jäsenmaat ovat jo päättäneet satojen miljardien hätärahoituksesta.

 

 

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel esittelivät tällä viikolla yhdessä suunnitelmansa elpymisrahastosta, jossa Euroopan komissio ottaisi 500 miljardia euroa lainaa. Budjettinsa kautta unioni jakaisi summan niille valtioille, alueille ja toimialoille, joita koronaviruspandemia on rajuimmin koetellut. EU-komissio esittää omat avauksensa uudesta elvytysrahastosta ensi viikolla.

Suomi on perinteisesti kulkenut Saksan asettamissa askelmerkeissä ja vastustanut euroalueen maiden yhteisvastuuta. Rajoituksia eurooppalaiseen yhteisvastuuseen tuo myös Suomen perustuslaki. Nyt Niinistö odottaisi kuitenkin vielä lisää tietoja siitä, millainen on EU-komission oma ehdotus uudeksi elpymisrahastoksi ennen Saksan linjanmuutoksen arvioimista.

 

”Tuo linjaus, jonka liittokansleri Merkel ja presidentti Macron tekivät, edusti vähän toisenlaista saksalaista ajattelua kuin olemme tähän asti kuulleet.”

 

Niinistö suhtautuu hyvin varauksella siihen, että EU-maiden yhteisvastuu veloista kasvaisi. Niinistö on usein aiemminkin arvostellut euroalueen maita periaatteidensa kuten vakaussopimuksen sitoumusten unohtamisesta.

 

Finanssi- ja eurokriisi muutti kymmenisen vuotta sitten EU:n talouspolitiikan linjaa, Niinistö sanoo.

 

”Lähdettiin aika lailla uusille teille. Minusta nyt pitäisi ottaa keskusteluun se, että palataan alkuperäiseen euroalueen sopimukseen, no bailout -säännöksineen. Samalla korostuisi kunkin jäsenmaan talousryhti.”

 

Nyt, samoin kuin finanssikriisin vyöryessä päälle, moni maa oli luopumassa no bailout -säännöstä, joka kielsi euromaita ottamasta talousvastuuta toisistaan.

 

Samaan aikaan kun Saksa on tekemässä näyttävää käännöstä talouskurilinjasta kohti yhteisvastuuta, euroalueen talouslinjassa rytisee nyt historiallisella tavalla muutoinkin.

Karlsruhessa sijaitseva Saksan perustuslakituomioistuin antoi toissa viikolla merkittävän ratkaisun, kun se kyseenalaisti Euroopan keskuspankin EKP:n vuonna 2015 aloittamasta euromaiden velkakirjojen osto-ohjelmasta. Saksan perustuslakituomioistuin vaatii EKP:lta tarkempia perusteltuja, ja jos perusteet eivät ole sopusoinnussa perustuslakituomioistuimen vaatimusten kanssa, Saksan keskuspankin täytyy irtautua valtiolainojen osto-ohjelmasta.

 

”EU:n ja jäsenmaiden toimivaltakysymykset tulivat aivan uudella tavalla keskusteluun”, Niinistö sanoo”. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006515633.html 

 

 

 

” Libera julkaisi Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot-kirjan vuonna 2014. Sen kirjoitti taloustieteilijöistä koostunut tutkijaryhmä nimeltään Eurothinktank, joka työskenteli kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen johdolla. Yksi kirjoittajista oli nykyinen Liberan hallituksen puheenjohtaja ja Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki.

Kirja analysoi euron tilannetta yksityiskohtaisesti verraten sitä muun muassa aikaisempiin itsenäisten valtioiden yhteisvaluuttoihin. Kirjassa todetaan, ettei taloushistoria tunne esimerkkejä toimivista itsenäisten valtioiden yhteisvaluutoistaSixten Korkmania mukaillen, valuutta vailla valtiota on huono idea. Lisäksi kirjassa arvioitiin, että euro on aiheuttanut 10 % hyvinvointitappion euroalueen kansalaisille vuoteen 2014 mennessä. Professori Kanniainen totesi vuonna 2020 tammikuussa, että “Tätä kirjoitettaessa tuon arvion voi kertoa kahdella”.

 

Euro aiheuttaa edelleen hyvinvointitappiota

 

Viime vuosien talouskehitys ei ole muuttanut kirjan johtopäätöstä. Euroalueen bruttokansantuote ei ole vieläkään saavuttanut vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä edeltävää tasoa ja euroalueen talouskasvu on jäänyt vaatimattomaksi. Tämä vahvistaa kirjan havainnot, joiden mukaan euro aiheuttaa nykyisessä muodossaan yhä merkittävää hyvinvointitappiota jäsenmaiden kansalaisille, sillä niiden talouskasvu selkeästi kärsii yhteisvaluutasta.”

 

TULEVAISUUTEMME EUROSSA EUROVASTUIDEN OLLESSA JO 19 MILJARDIA EUROA; AND STILL COUNTING…
EIKÄ LUKUIHIN KUULU TULEVAT JA KASVAVAT JÄSENMAKSUMME EUhun!!!!

PROBLEM > MANUFACTURE A CRISIS OR TAKE ADVANTAGE OF ONE ALREADY IN PLACE IN ORDER TO GET THE DESIRED
> REACTION OF PUBLIC OUTCRY WHEREBY THE PUBLIC DEMANDS
A =>SOLUTION WHICH HAS BEEN PREDETERMINED FROM THE BEGINNING.

”Either we enact the most brutal logic of the survival of the fittest or some kind of reinvented communism with global coordination and collaboration.” -Slavoj Zizek

Problem > ReactioN > Solution!   

”The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control. Do I mean a conspiracy? Yes, I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, incredibly evil in intent.”
–Rep. Larry P. MacDonald, killed in Korean Air Lines 007, 1983 

Gordon Brown haikaili menneellä viikolla ”Maailmanhallitusta” ratkomaan meneilään olevia globaaleja kriisejä.
Sellaista kulisseissa valmistellaankin: Globalistit perustavat uuden globaalin hallituksen muodostamisen siihen, että ihmiset halukkaasti tarttuvat lupauksiin maailmalle levinneen kaaoksen poistamisesta.
Eli tarkemmin sanottuna globalistien rahoittama ja hallitsema valtamedia levittää pelkoa, hysteriaa ”Ordo ab Chao”(kaaoksesta[(uusi] järjestys) – moden kautta käyttäen hegeliläistä Problem > Reaction > Solution – konseptia viedäkseen maailmaa kohti Uutta Maailman (epä) Järjestystä.

 

Globalisaatiopyrkimys on mielestäni ollut nähtävissä (ja kaiken tavoite) – jos ei nyt Baabelin tornin rakentamisyrityksestä lähtien – niin ainakin muinaisten Egyptin, Medio-Persian, Aleksanteri Suuren , Rooman valtakunnan, Pyhän Saksalaisroomalaisen keisarikunnan, Rooman eli katolilaisen kirkon hegemonia pyrkimyksien, Napoleonin maailmanvalloitus pyrkimyksien, Hitlerin ”1000”(todellisuudessa jäi 12veen) – vuotuisen valtakunnan, Kansainliiton ja vihoviimeisenä EU, NAFTA , AU ja etenkin YKn toiminnan /funktion ääneen sanomattomina päämäärinä.

Nykyään globalisaatiota ajetaan etenkin sopivasti aikaamme ilmestyneiden YHTEISTEN UHKIEN ja projektien kuten populismin ja ääriliikkeiden nousun uhalla, ”kestävällä kehityksellä” (AGENDA 21/2030), taudit(virukset) > näihin tiiviisti linkittyvän talouden ”välttämättömillä” uudistuksilla (KORONABONDIT/EUn YHTEISVELKA) poliittissotilaallisten levottomuuksien ja niitä seuranneiden kansainvaellusten kautta Problem > Reaction > Solution sapluunalla kuin käärmettä pyssyyn.
(Almost all major events in history employ the Hegelian Dialectic of: Problem – manufacture a crisis or take advantage of one already in place in order to get the desired Reaction of public outcry whereby the public demands a Solution which has been predetermined from the beginning.)

ttps://ajankohtainen.wordpress.com/2017/01/28/maailman-velkojen-nollaus-tuo-rahattoman-666-systeemin/?fbclid=IwAR1M-Yn1cqlaFfJt2VbQeTG8pgPMfV6uGdQO2Eclxj9LeW9G84gdqVd4Yuw

ALLA

HYVÄ KIRJOITUS SIITÄ, KUINKA MIKROSIRUTUS ETENEE JA MAHDOLLISTAA TOTALITÄÄRISEN VALVONNAN 5-G VERKON MAHDOLISTAMAN TEKNOLOGIAN AVULLA.

ITALIAN MILANON JA ROOMAN ALUEELLA SUUNNITEILLA KOELUONTOISESTI 2500 IHMISEN SIRUTUS AIVAN LÄHIAIKOINA.

RUOTSISSA SIRU ON OLLUT KÄYTÖSSÄ MINIMAALISESTI JO JONKIN AIKAA; TAVOITTEENA KORVATA KÄTEINEN, KODIN- JA AUTONAVAIMET, KELA-KORTTI(RUOTS.) ETC.

TIETYSTI TÄMÄ MEILE USKOVILLE IMPLIKOI ILMESTYSKIRJAN PROFETIOIDEN TÄYTTYMISTÄ (ESIASTEELLA):

ILM. 3:16
”JA SE SAA KAIKKI, PIENET JA SUURET, SEKÄ RIKKAAT ETTÄ KÖYHÄT, SEKÄ VAPAAT ETTÄ ORJAT, PANEMAAN MERKIN OIKEAAN KÄTEENSÄ TAI OTSAANSA
(ETTEI KUKAAN MUU VOISI OSTAA EIKÄ MYYDÄ KUIN SE, JOSSA ON MERKKI: PEDON NIMI TAI SEN NIMEN LUKU).

ENTÄ MIKSI JUURI KÄTEEN TAI OTSAAN?

NYKYTIEDE VOI ANTAA SELITYKSEN: KEHON LÄMPÖTILAN VAIHTELU JUURI KÄMMENESSÄ TAI OTSASSA OPTIMAALISIN SIRUN TOIMINNAN KANNALTA (MITÄ IHMISKEHOON TULEE).

ELÄMME TODELLA ORWELLIMAISEN VALVONTAYHTEISKUNNAN ESIASTEELLA.

LAINAUKSIA TEKSTISTÄ: ”IN SWEDEN, THE MICROCHIPS CAN BE USED AS A TRAIN TICKET. BUT LEWIN HOPES THAT HE WILL SOON BE ABLE TO MAKE PAYMENTS WITH THEM.

“THAT’S WHAT I HOPE WILL BECOME A BASIC FUNCTION,” HE TOLD EURONEWS. ”I LOOK FORWARD TO AN ECOSYSTEM WHERE THE CHIP IS ABLE TO PROVIDE ALL TYPES OF ACCESS. WHERE YOUR IDENTITY CAN BE CARRIED WITH YOU IN A SIMPLE WAY.”

SIRUTUKSEN ETENEMISESSÄ VIIVÄSTYKSIÄ ( praise GOD!!)

But the technology hasn’t taken off as quickly as he expected.
”It’s taken longer than what I thought and hoped. It was three years ago that I got my chip implanted. It looks like it’ll be another year before the chip will work for making payments.”

Larsen said that in Italy, Biohax is talking to Vodafone and Paypal to attempt to make that happen”.

LÄÄKETIETEELLISIÄ SOVELLUKSIA

ELI PALJON PUHUTTU ID2020 – PROJEKTI ”LYÖ KÄTTÄ” OHJELMAN KANSSA:

”ÖSTERLUND SAID THEY ARE WORKING WITH PARTNERS SO THAT THESE MICROCHIPS CONTAIN HEALTH INFORMATION. IN THE EVENT THAT SOMEONE IS BROUGHT UNCONSCIOUS TO THE HOSPITAL, A PARAMEDIC COULD SCAN THE CHIP AND GET INFORMATION ABOUT ALLERGIES OR PREEXISTING CONDITIONS”.

 

ELI TÄMÄ EI OLE MITÄÄN SALALIITTOHÖRHÖILYÄ VAAN TOTISINTA TOTTA!

 

”VALVOKAA JA RUKOILKAA…” 

   https://www.euronews.com/2020/05/12/will-microchip-implants-be-the-next-big-thing-in-europe?fbclid=IwAR3yaSPTYFhShCNY4ByZWfj-Nz-E2C7edg5IifD-jffiP7upaXNNkc_BFZs


Raamattu selkeän implisiittisesti ymmärtää, että TÄYSIN GLOBALISOITNUT MAAILMA tulee olemaan ihmiskunnan rakennelmien päätepiste jonka johtoon tulee nousemaan henkilö jota Raamattu kutsuu ANTIKRISTUKSEKSI.

(Ilmestyskirja 13:16 ”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,  
ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.”)   

 

 

MUKANA SIIS. The ID2020 Alliance was founded by Accenture, Microsoft(=bILL gates), Gavi, ROCKEFELLER Foundation and IDEO. Partners include NGOs, private companies and UN agencies. (VAIN SOROS PUUTTUU LSTALTA, MUTA HÄNELLÄ ON NYT KIIRETTÄ EUROn PELASTAMISEN SUHTEEN

htt

 

 

 

 

 

 

https://vastavalkea.fi/2020/04/08/who-suunnittelee-rahoittajineen-digitaalista-id2020-identiteettia/

Itse kannatan vahvaa, vakkaata ja itsenäistä/liittoutumatonta kansallisvaltiota ja vastustan poliittista globalisaatiota, mutta mahdollisen jättimaisen globaalin kriisin aiheuttamilta raunioilta(Ilmestyskirja luku 18) tullee nousemaan Fenix-linnun lailla Uusi uljas New World Order, jossa maailmaa dominoi jo Rooman Klubin ”Kasvun rajat”- teoksessa hahmoteltu 10 talousaluetta(alkuperäinen kuva alla) jossa EUn lailla jokaisella alueella tulee olemaan oma Johtajansa (Ilmestyskirja 13 luku) > nämä muodostanevat yhdessä NYT JO kaavaillun Yhden Maailmanhallituksen (YKn puitteissa) ja tämän johtoon nousee siis lopulta itse Antikristus (10 johtajaa antavat valtansa ”Pedolle” Ilmestyskirja 17:12 ” Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niin kuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
17:13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle
17:14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa.”)   

Raamatunopettajat ovat kuvailleet tämän skenaarion kulkua tiivistetysti ”It gets much worse before it gets much, much better” (=> Herramme Jeesuksen paluu, joka tuhoaa Antikristuksen ja sen perkelellisen maailmanjärjestyksen tuoden lopullisen rauhan ja hyvinvoinnin maailmaamme

KR 1933/-38
Ilm. 21:5 ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki.” Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.”)

Onneksi Raamattu syvimmältä olemukseltaan on TOIVOA JA ROHKAISUA ja ymmärrystä antava kirja, ja aivan Vanhan Testamentin loppupuolella Danielin kirjan lopun aikaa kuvaavassa osiossa todetaan, että
Daniel 11:34 ”Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.”

Eli tämä VOISI tarkoittaa juuri nyt meneillään olevaa Trumpin ja kansallisvaltioiden viimeistä nousua ennen lopun alkua.
Luoja suokoon. 

ROOMAN KLUBIN ”KASVUN RAJAT”-RAPORTISSA HAHMOTELTU 10n TALOUSALUEEN MALLI (v.1972)

 

Sorosin ajatuksena ilmeisesti on, että valtuutus verotuksen kiristämiselle olisi EU:n lainojen vakuus. Hän korostaa viestissään, että verotuksen kiristämistä ei välttämättä tarvitsisi toteuttaa, vaan pelkkä valtuutus riittäisi.
Kysymykseen siitä, onko hän erityisen huolissaan Italiassa, vastaus oli paljon puhuva.
”Mitä Euroopasta [EU] olisi jäljellä ilman Italiaa” Soros kysyy.
Koronaviruspandemia on aiheuttanut erityisen suuria terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia Italiassa. Siksi sen julkisen talouden menot kasvavat voimakkaasti.
Ennen pandemian puhkeamista Italian talouskasvu oli jo pitkään selvästi hitaampaa kuin euroalueella keskimäärin. Lisäksi Italia on pahoin velkaantunut.
Viime vuoden lopussa Italian julkisen talouden velka oli Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin mukaan 2 410 miljardia euroa eli 135 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lentäväksi lauseeksi ovat näet muodostuneet Axel Oxenstiernan sanat: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

” Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: “An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.”

 

Tällä hän halusi rohkaista poikaansa, joka edusti Ruotsia kolmikymmenvuotisen sodan päättäneissä rauhanneuvotteluissa ja epäili omia kykyjään kokeneiden valtiomiesten ja diplomaattien seurassa.

Jälkipolvi kuitenkin on kuullut lausahduksessa vanhan valtioviisaan pettyneen huokauksen

 

”Many of the values that once made the West a great civilization is now challenged BY AN AUTHORITARIAN LIBERAL EXTREMISM.The Tragedy is how the West changed its value system, removed traditional values, went from respecting Christianity to despising it.”

 

HISTORIASTA

 

SOKRATEEN YRITTÄESSÄ SAADA ADEIMANTOSIA NÄKEMÄÄN DEMOKRATIAN VIAT, VERTAA HÄN YHTEISKUNTAA LAIVAAN, JA KYSYY ADEIMANTOSILTA ETTÄ JOS HÄN OLISI LÄHDÖSSÄ MERIMATKALLE, KENELLE HÄN USKOISI PÄÄTÖKSEN SIITÄ, KENEN TULISI OLLA LAIVAN KAPTEENI.

  Sokrates jatkoi kysymällä, tulisiko päätöksen tehdä ihan ketkä vaan, vaiko merenkäynnin ammattilaiset.

Jälkimmäinen vaihtoehto totta kai, vastasi Adeimantos, johon Sokrates vastaa,

MIKSI SITTEN KENEN TAHANSA TULISI PÄÄTTÄÄ SIITÄ KUKA JOHTAA KANSAKUNTAA?

 

 

ÄÄRIMMÄISEN HÄLYTTÄVÄÄ näet mielestäni on, että EUssa on tietoisesti luovuttu edustuksellisen demokratian ja oikeusvaltio-periaatteesta IDENTITEETTIPOLIITTISEN TOIMNNAN, sekä EKPn ja EUn meneillään olevan rahoituskriisin tiimoilla  enemmistön tyranniaan (viime kädessä Saksa/Ranska akseli); Valtamedian (lue; Totuusmedian™) ja pseudo-elitistisen poliittistaloudellisen EURO- ”establishmentin” hiljaisella hyväksynnällä;  kuten tavallista.

Parlamentarismin luovuttamattomiin arvoihin kuuluu, että

”JOKAISEN ÄÄNESTÄJÄN VALINNAN PITÄISI NÄKYÄ PÄÄTÖKSENTEOSSA SILLÄ PAINOARVOLLA KUIN VAALITULOS SILLE ANTAA.”

Ja näinhän ei esim. EUssa  nyt tapahdu.

 

Amen for that?

 

TIME TO CALL THEIR BLUFF !!       

 

     

 

 

Jesaja:


24:1-6 ” Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.

Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin.

Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut.


MAA MUREHTII JA LAKASTUU, MAANPIIRI NÄÄNTYY JA LAKASTUU; KANSAN YLHÄISET MAASSA NÄÄNTYVÄT.


MAA ON SAASTUNUT ASUKKAITTENSA ALLA, SILLÄ HE OVAT RIKKONEET LAIT, MUUTTANEET KÄSKYT, HYLJÄNNEET IANKAIKKISEN LIITON.
SENTÄHDEN KIROUS KALVAA MAATA, JA SEN ASUKKAAT SYYSTÄNSÄ KÄRSIVÄT; SENTÄHDEN MAAN ASUKKAAT KUUMUUDESTA KORVENTUVAT, JA VÄHÄN JÄÄ IHMISIÄ JÄLJELLE ”.

 

 

2.Tessalonikalaiskirje: 2:7,8

 

”SILLÄ LAITTOMUUDEN SALAISUUS ON JO VAIKUTTAMASSA; JAHKA VAIN TULEE TIELTÄ POISTETUKSI SE, JOKA NYT VIELÄ PIDÄTTÄÄ, 

NIIN SILLOIN ILMESTYY TUO LAITON, JONKA HERRA JEESUS ON SURMAAVA SUUNSA HENKÄYKSELLÄ JA TUHOAVA TULEMUKSENSA ILMESTYKSELLÄ”.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s