ISLAMIN KAHDET KASVOT

 

   ISLAM ON POLIITTINEN USKONTO

 

Kristinusko on aina ottanut raamatuntulkinnassaan lukuun pelastushistorian etenemisen vaiheet Vanhan ja Uuden liiton välisine eroineen ja on erottanut hallinnollisesti ja institutionaalisesti toisistaan kirkon ja valtion, hengellisen ja maallisen regimentin, Jumalan ja keisarin. Kristinuskon vaikutuksesta tällainen ymmärrys kirkon ja valtion välisestä suhteesta on ollut perustavaa eurooppalaiselle perinteelle.

Oikeaoppinen islaminusko ei sen sijaan tunne edellä mainitun kaltaisia ja kristinuskolle luovuttamattomia eron tekemisiä. Islam on paitsi uskonto myös ja ennen kaikkea politiikkaa, poliittinen järjestelmä kaikenkattavine oikeusjärjestelmineen ja erityisine koraanillisine oikeusnormeineen. Hurskasta yksilöllistä islaminuskoa ei voi erottaa islamin laista, sharia-laista, jonka mukaiset rangaistukset hurskas muslimi johdonmukaisesti ja erottamattomana osana uskonharjoitustaan haluaa myös valtion rikoslakiin.

 

 

Lukuisista muista uskonnoista oleellisesti poiketen ISLAMINUSKON HURSKAS HARJOITTAMINEN ON VÄLTTÄMÄTTÄ AINA MYÖS VALTIOLLISEN POLITIIKAN HARJOITTAMISTA JA PYRKIMYSTÄ OMINTAKEISEN USKONNOLLISEN OIKEUSJÄRJESTELMÄN SAATTAMISEKSI MAAN TAVAKSI. TÄSTÄ SYYSTÄ ISLAM EI OLE VAIN USKONTO MONIEN MUIDEN SAMANLAISTEN JOUKOSSA.

.

Islam on poliittinen uskonto, joka tulee esille koraanista, sunnasta (Muhammedin opetukset ja käytännön toteutus sekä koraanin tulkinta) ja muslimien historiasta. Kun tutkimme Muhammedin elämää, niin näemme hänet ei vain yksistään profeettana, vaan myös Medinan kaupungin poliittisena hallitsijana. Muhammed asetti Medinan lainsäädännön perustumaan koraanin opetuksille.

TÄMÄN SEURAUKSENA KAIKKI ISLAMISTISET LIIKKEET PYRKIVÄT PERUSTAMAAN ISLAMIN LAIT (SHARIA-LAKI) ALUEILLE, JOTA HE HALLITSEVAT. HEIDÄN PYRKIMYS EI OLE VAIN USKONNOLLINEN JA POLIITTINEN VALTA, VAAN HE PYRKIVÄT MYÖS SOTILAALLISEEN VALTAAN SIELLÄ MISSÄ ISLAMIN USKO HALLITSEE. 

Muhammedin toive ja halu oli perustaa islamilaisia valtioita ja asettaa Islam hallitsemaan koko maailmaa. Islam on uskonto, joka on poliittinen ja sotilaallinen instituutio, jonka pyrkimyksenä on perustaa islamilaisia maita islamilaisine lakeineen.

A2 Islam-illassa Juha Ahvio sanoi että on ymmärrettävä Islamin teologiset ja valtio-opilliset lähtökohdat, jotka ovat radikaalisti erilaisia kuin juutalais-kristilliset lähtökohdat.

 

AHVIO TOTESI LISÄKSI , ETTEI ISLAMIN USKONNOSSA OLE VALTIO-OPILLISESTI EROA, TARKOITTAEN SILLÄ ETTÄ MOSKEIJA (ISLAMIN USKO) JA VALTIO OVAT YHTÄ JA SAMAA ASIAA.

 

HÄN OLI OIKEASSA, SILLÄ ISLAM ON POLIITTINEN USKONTO.

 

ISLAM-ILLASSA SADEK ELWAN SANOI PUHELIMEN KAUTTA MYÖNTÄVÄNSÄ OLEVANSA ISLAMISTI, JOKA AJAA ISLAMIN USKOA KAIKILLA ELÄMÄN TASOILLA MYÖS POLIITTISELLA TASOLLA JA MUSLIMEITA PITÄISI OHJATA MUSLIMILAKIEN KAUTTA JA HEIHIN TULEE SOVELTAA ISLAMILAISIA LAKEJA. SADEK SANOI, ETTÄ SUURIN OSA MUSLIMEISTA AJATTELEE ETTÄ HEIHIN TULISI SOVELTAA ISLAMILAISIA LAKEJA KUTEN AVIOLIITTO KYSYMYKSISSÄ JA MUISSA KYSYMYKSISSÄ.

 

”Islam-illan juontaja kysyi Sadekilta, että miksi hän kannustaa nuoria miehiä sotimaan Islamin puolesta. Sadek vastasi ettei hän suoranaisesti kannata sotaan lähtemistä, vaan hän kannattaa itse jihad käsitettä. Juontaja sanoi Sadekille, että hän oli aikaisemmin päivällä sanonut kannustaneensa miehiä lähtemään sotimaan Syyriaan ja nytkö hän ei enää uskalla sitä sanoa tässä ohjelmassa.”

 

 

 

 

 

”Sadek sanoi että totta kai hän kannattaa jos jollakin miehellä on kommandotaidot tai erikoiskoulutus niin siitä olisi hyötyä. Sadek jatkoi sanoen totta kai minä kannatan, mutta jokainen päättää itse kannattaako lähteä vai ei. Sadekin sanoista

Edellä on selkeät todisteet siitä kuinka Islam on poliittinen uskonto, joka pyrkii asettamaan islamilaiset lait sinne missä muslimit asuvat. Koraanin kirjaimellisesti uskovat muslimit eivät hyväksy länsimaiden lakeja, vaan he pyrkivät kaikin tavoin asettamaan islamilaisia lakeja asuinalueilleen.”

 

 

KUN SUOMEEN TULEE YHÄ ENEMMÄN KORAANIIN KIRJAIMELLISESTI USKOVIA MUSLIMEITA, NIIN HEIDÄN VAATIMUKSENSA ISLAMILAISTEN LAKIEN NOUDATTAMISESTA SUOMESSA LISÄÄNTYY. HE OVAT VALMIITA TEKEMÄÄN KAIKKENSA, ETTÄ SAAVAT NOUDATTAA ISLAMILAISIA LAKEJA. VOI OLLA, ETTÄ JOTKUT HEISTÄ OVAT VALMIITA VÄKIVALLAN JA LEVOTTOMUUDEN LIETSONNAN KAUTTA AIKAAN SAAMAAN ISLAMILAISTEN LAKIEN NOUDATTAMISEN SUOMESSA ASUVILLE MUSLIMEILLE.

 

JA kun kohtaamme islaminuskon sellaisena kuin se tosiasiallisesti maailmassa vaikuttaa, ymmärrämme hyvin, että presidentti Martti Ahtisaari on täysin oikeassa todetessaan, että jos islaminuskoiset eivät voi hyväksyä meidän eurooppalais-länsimaista oikeusvaltiotamme, ei heillä myöskään ole mitään asiaa tänne. https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/908/presidentti_martti_ahtisaari_on_oikeassa_islam_ja_lansimainen_oikeusvaltio_-nakemyksessaan 

 

ISLAM ON POLIITTINEN, TALOUDELLINEN, KULTTUURINEN, HENGELLINEN JA SOTILAALLINEN USKONTO. Missä noudataan pelkästään islamin hengellisiä osia, siellä on vähemmän ongelmia. Näissä paikoissa islam pystyy integroitumaan erilaisiin hallitusmuotoihin sekä erilaisiin tapoihin ja perinteisiin yhteiskunnan sisällä.

Sen sijaan siellä missä noudatetaan poliittista islamia, siellä yleensä kytee ongelmia, puhkeaa konflikteja, sekä loukataan naisten ja toisinajattelijoiden oikeuksia. Lyhyesti voisin todeta poliittisen islamin olevan yksi huonoimmista hallintoideologioista joita olen nähnyt. Poliittisen islamin nykyiset mallit ovat Iran, Irakin shiiat, Saudi Arabia (kuninkaallinen islamistinen hallitusmuoto), Turkin AKP, Egyptin vuoden 2012 Muslimiveljeskunnan hallitusmuoto, Afganistan Al-Qaidan vallan alla sekä Isis-järjestön hallitsemat alueet.   

houthi-rebels-sana_a-yemen-soudi-arabia-conflict1

Kaikki poliittisen islamin tavoittelijat katsovat nojaavansa paitsi Koraaniin, myös profeetta Mohammedin elämästä, teoista ja puheista kertoviin kirjoituksiin (mm. hadith ja sira). Niistä painotetaan erityisesti kohtia, joissa käsitellään profeetan hallintotapaa. Lisäksi sunni- ja shiia- muslimit painottavat muitakin lähteitä määritellessään omaa poliittisen islamin muotoaan.

POLIITTISEN ISLAMIN TAVOITTEET KAIKKIALLA SAMAT

Sekä shiioilla että sunneilla on poliittisen islamin suhteen samanlaiset tavoitteet. He haluavat saada valtaa ja perustaa islamilaisen hallituksen. Saudi-Arabia on sunni-maailmaa johtava valtio, Iran puolestaan johtaa shiioja. Sunnilaiset Turkin AKP-puolue ja Egyptin muslimiveljeskunta ovat maailman muslimiveljeskunnan johtajia. Kaikki edellä mainitut tahot ovat poliittisen islamin malleja. Nämä ovat myös sodassa keskenään joko suoraan tai epäsuorasti ideologisesti, taloudellisesti, poliittisesti sekä paikoin myös sotilaallisesti. Lähi-idässä ymmärretään hyvin terrorismin ja poliittisen islamin yhteys. Esimerkiksi Saudi-Arabia ja Iran syyttävät jatkuvasti toisiaan terrorismin tukemisesta, eikä perusteetta.

 

POLIITTISEN ISLAMIN MALLEISSA EI JUURIKAAN EROJA

KAIKKI POLIITTISEN ISLAMIN KANNATTAJAT USKOVAT, ETTÄ TÄYTYY NOUDATTAA SHARIA-LAKIA JA ETTÄ PERUSTUSLAKI TÄYTYY MUUTTAA ISLAMIN SÄÄNTÖJEN MUKAISEKSI. TÄMÄ YHDISTÄÄ PAITSI FUNDAMENTAALEJA MUSLIMEITA, MYÖS NIITÄ NS. “MALTILLISEKSI” ITSEÄÄN LUOKITTELEVIA POLIITTISEN ISLAMIN EDUSTAJIA. NÄIHIN LUKEUTUU ESIMERKIKSI TURKIN AKP JA EGYPTIN MUSLIMIVELJESKUNTA

    

 

 

” Muslimi-fobia on rasismia, mutta islamisti-fobia on perusteltua. Miksi?

Islamilaiset hallitsijat syyttävät toistuvasti Euroopan maita islam-fobisiksi, ja esittävät väitteitä joiden mukaan täällä loukataan järjestelmällisesti muslimien oikeuksia. Väitteet ovat tietenkin perätöntä puppua. Länsimaat, erityisesti EU-maat, ovat vastaanottaneet miljoonia muslimipakolaisia ja antaneet heille paremmat olot taloudellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti kuin mitä he olisivat voineet saada kotimaassaan, katsomatta heidän uskonnollista suuntaustaan. Islamilaiset hallinnot ovat itse hyvin rasistisia eivätkä suvaitse erilaisia uskonnollisia suuntauksia – esimerkiksi shiiat ja sunnit ovat toistensa reviireillä ahtaalla. Myös muut kuin vallanpitäjän edustamat näkemykset tuomitaan jyrkästi, siksi vapaa-ajattelijat, demokratian puolustajat jne. ovat ahtaalla. Euroopassa muslimeilla on täysi oikeus harjoittaa omaa uskontoaan. 

Tässä asiassa jaksan ihmetellä eurooppalaisten löysyyttä. Edelliset sukupolvet ovat taistelleet pitkään, jotta papisto saadaan Euroopassa riisuttua vallasta ja uskonnolla perustellut epätasa-arvoisuudet saadaan poistettua lainsäädännöstä. Islamin kohdalla sen sijaan kaikki muikistelevat ja ovat hiljaa. 

Tällä viikolla Iranin ulkoministeri kyseenalaisti Norjan ihmisoikeustilannetta vieraillessaan maassa, ja syytti Norjaa muslimien ja maahanmuuttajien oikeuksien loukkaamisesta. Norjalainen ministeri oli hiljaa. Iranin ulkoministeri pääsi myös syyttämään Eurooppaa islam-fobiasta Suomessa, eikä “tasa-arvon puolustajaksi” itseään brändännyt ulkoministerimme Pekka Haavisto  sanonut sanaakaan poikittain. Ihmettelen tätä hampaattomuutta. 

Islam on poliittinen, taloudellinen, kulttuurinen, hengellinen ja sotilaallinen uskonto. Missä noudatetaan pelkästään islamin hengellisiä osia, siellä on vähemmän ongelmia. Näissä paikoissa islam pystyy integroitumaan erilaisiin hallitusmuotoihin sekä erilaisiin tapoihin ja perinteisiin yhteiskunnan sisällä. Sen sijaan siellä missä noudatetaan poliittista islamia, siellä yleensä kytee ongelmia, puhkeaa konflikteja, sekä järjestelmällisesti loukataan naisten ja toisinajattelijoiden oikeuksia. 

ISLAMISTIT JA MUSLIMIT OVAT KAKSI ERI ASIAA, EIKÄ NIITÄ SOVI SEKOITTAA. 

Poliittinen islam eli islamisimi on vaarallinen ideologia. Yleisesti ottaen kaikkia poliittista islamia ajavia tahoja yhdistää yhteinen tavoite: he haluavat perustaa sharia-lakiin nojaavan islamilaisen unionin ja levittää islamin kaikkialle maailmaan. He haluavat päästä valtaan. Eri valtiot ja tahot synnyttävät ja tukevat aktiivisesti ja tarkoitushakuisesti poliittista islamismia ja terrorismia. Poliittisen islamin tahot käyttävät erilaisia keinoja edistääkseen tavoitettaan. Turkin Erdoganin tukema Muslimiveljeskunta käyttää nk. pehmeitä keinoja: se antaa sosiaalista tukea köyhille, perustaa sairaaloita ja kouluja islamin nimissä, ja näin kerää taakseen suuria kannattajajoukkoja. Sitten on olemassa voimakeinoja käyttäviä ryhmiä, kuten Al-Qaida, Isis, Al-Shabab, Boko Haram ja muut jihadistiset terroristiryhmät, jotka pyrkivät hallitsemaan pelon kautta.”                https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2019/08/23/muslimi-fobia-on-rasismia-islamisti-fobia-on-perusteltua/

 

Toki kaikkein fundamentaalimmat poliittisen islamin edustajat ovat vielä “maltillisempia” aateveljiään vielä hieman kärjekkäämpiä. He painottavat politiikassaan sharian ja Koraanin fanaattisimpia jakeita ja pitävät velvollisuutenaan taistella islamin kalifaatin perustamisen puolesta kuolemaan saakka. Äärimuslimit kuten Al-Qaidan ja Isisin alaiset verkostot sekä shiiojen ääriliikkeet, kuten Ansar-e-Hezbollah, Iranin Islamilainen Vallankumouskaarti, jotkut irakilaiset ryhmittymät, sekä Libanonin Hizbollah kannustavat muslimeita sotaan (jihad) Allahin puolesta. https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2016/12/26/maltillista-poliittista-islamia-ei-enaa-ole-olemassa/

 

”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on alistanut sananvapauden islamilaisen vallan alle” ja ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on islamin hallussa”.       

                           

 

Nämä toteamukset eivät kuitenkaan ole sen paremmin valheellisia kuin perättömiäkään. Todellisuudessa Laura Huhtasaari kirjoittaa näissä kohdissa aivan oikein ja totuudenmukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin taipui kyseisessä päätöksessään itsesensuuria harjoittaen islamin sharia-lain mukaiseen sananvapausrajoitukseen, joita islamilaisten maiden painostusorganisaatio OIC on pitkään ja varsin menestyksellisesti ajanut sekä YK:ssa että EU:ssa, kuten muistutan Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjan sivuilla 107–109.

 

POLIITTISESTI KORREKTI TODELLISUUS ON EU:SSA SE, ETTÄ ISLAMISTA EI SAA VAPAASTI LAUSUA KRIITTISIÄ MIELIPITEITÄ EIKÄ SIIHEN LIITTYVIÄ TOSIASIOITA SAA VAPAASTI KUVATA EIKÄ TODETA EIKÄ NIMETÄ KÄSITTEELLISESTI. https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1254/mita_islamista_ja_euroopan_unionista_saa_suomessa_sanoa

 

ISISIN LIPPU   HUOMAA MAHDOLLINEN  ”PEDON SYMBOLI”

Ylhäällä arab. لا إله إلا الله, lā ilāha illā llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala”, ensimmäinen lause islamin uskontunnustuksesta šahadasta; alhaalla profeetta Muhammedin sinetti, arab. محمد رسول الله, Muḥammadun rasūlu llah, ”Muhammed on Jumalan profeetta”, joka on šahadan toinen lause.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

JA SE SAA KAIKKI, PIENET JA SUURET, SEKÄ RIKKAAT ETTÄ KÖYHÄT, SEKÄ VAPAAT ETTÄ ORJAT, PANEMAAN MERKIN OIKEAAN KÄTEENSÄ TAI OTSAANSA,
ETTEI KUKAAN MUU VOISI OSTAA EIKÄ MYYDÄ KUIN SE, JOSSA ON MERKKI: PEDON NIMI TAI SEN NIMEN LUKU.
TÄSSÄ ON VIISAUS. JOLLA YMMÄRRYS ON, SE LASKEKOON PEDON LUVUN; SILLÄ SE ON IHMISEN LUKU. JA SEN LUKU ON KUUSISATAA KUUSIKYMMENTÄ KUUSI.

 

Isisin ideologia perustuu sunni-islamilaiseen wahhabismiin, joka painottaa Koraanin kirjaimellista tulkintaa ilman asiayhteyden huomioimista. Se syntyi Arabiassa 1700-luvulla ja on nykyisin Saudi-Arabian valtauskonto. Isis levittää wahhabilaisia tekstejä ja käyttää hallitsemissaan kouluissa saudiarabialaisia wahhabistisia kirjoja. HELSINKIIN YHDESSÄ VAIHEESSA KAAVAILTU SUUR-MOSKEIJA OLISI OLLUT JUURI NÄIDEN TAHOJEN RAHOITTAMA(!)

 

Vihreä väri on islamin symboli. Miekka kuvaa IbnSaudin voittoja.

   TÄHÄN LIITTYEN: ARVIOITAVAKSI

 

Johanneksen Ilmestyskirjassa kerrottu ”kalpea” (hallava) hevonen, josta teksti kertoo neljännen sinetin avaamisen yhteydessä näin:

”Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon sanovat: ”Tule”. Ja minä näin ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” (Ilm.6:7-8)

 

KREIKAN KIELESSÄ ESITETTY SANA ”CLHOROS”, JOKA KÄÄNNETÄÄN ENGLANNISSA SANALLA ”PALE”, SUOMEKSI HALLAVA, ON KÄÄNNETTY MUUALLA SANALLA ”GREEN” ELI ”VIHREÄ”

 

Strong’s Exhaustive Concordance

Chloros

From the same as Chloe; greenish, i.e. Verdant, dun-colored — green, pale.

Chloe.

Feminine of apparently a primary word; ”green”; Chloe, a Christian female — Chloe.

Definition
  1. green
  2. yellowish pale
combining form meaning “green”: chlorophyll.
[comb. form of Greek chlōrós light green, greenish yellow]

Ilmestyskirjan hallavalla hevosella ratsastava on kuolema. Alkukielen hallava tarkoittaa vihreää;Vihreällä hevosella ratsastetaan Kuolemaa.                           Vihreä on siis kuoleman väri Ilmestyskirjassa.

     

       

  KÄSITYKSENI ON, ETTÄ LÄHI-IDÄSSÄ ALKAVAN/TULOILAAN OLEVAN SUURSODAN SEURAUKSENA ISIS-TAISTELUJÄRJESTÖ TULEE VIELÄ UUDESTAAN NOUSEMAAN TUHASTA FEENIX-LINNUN LAILLA. ELI: GET PREPARED. YOU HAVE BEEN WARNED

 

Ilmestyskirja:

13:1 ” Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä,

 

VÄLIHUOMAUTUS: SEITSEMÄN PÄÄTÄ = 7 VALTIOTA?

”General Wesley Clark: Wars Were Planned – Seven Countries In Five Years”

 

13:2 ”ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

 

13:3 ” JA MINÄ NÄIN YHDEN SEN PÄISTÄ OLEVAN IKÄÄNKUIN KUOLIAAKSI HAAVOITETUN( tämänhetkinen ymmärrykseni on, että tämä voisi tarkoittaa/viitata vielä UUDESTAAN NOUSEVAAN ISIS-taistelujärjestöön) , MUTTA SEN KUOLINHAAVA PARANTUI. JA KOKO MAA SEURASI IHMETELLEN PETOA.

 

13:4: Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?”
Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.

JA SILLE ANNETTIIN VALTA KÄYDÄ SOTAA PYHIÄ VASTAAN JA VOITTAA HEIDÄT, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden

JA SAATTAA MAAN JA SIINÄ ASUVAISET KUMARTAMAAN ENSIMMÄISTÄ PETOA, SITÄ, JONKA KUOLINHAAVA PARANI.

Ja se tekee suuria ihmeitä,

NIIN ETTÄ SAA TULENKIN TAIVAASTA LANKEAMAAN MAAHAN IHMISTEN NÄHDEN.

Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

 

JA SE SAA KAIKKI, PIENET JA SUURET, SEKÄ RIKKAAT ETTÄ KÖYHÄT, SEKÄ VAPAAT ETTÄ ORJAT, PANEMAAN MERKIN OIKEAAN KÄTEENSÄ TAI OTSAANSA,
ETTEI KUKAAN MUU VOISI OSTAA EIKÄ MYYDÄ KUIN SE, JOSSA ON MERKKI: PEDON NIMI TAI SEN NIMEN LUKU.
TÄSSÄ ON VIISAUS. JOLLA YMMÄRRYS ON, SE LASKEKOON PEDON LUVUN; SILLÄ SE ON IHMISEN LUKU. JA SEN LUKU ON KUUSISATAA KUUSIKYMMENTÄ KUUSI

 

houthi-rebels-sana_a-yemen-saudi-arabia-conflict1

 

 

ELI: MAHDOTON ↔ YHTÄLÖ : ”KAIKISTA EM. SYISTÄ  JOHTUEN KATSON, ETTÄ POLIITTINEN ISLAM JA LÄNSIMAINEN DEMOKRATIA(KÄSITYS) EIVÄT MIELESTÄNI OLE ↔ YHTEENSOVITETTAVISSA.” Miksi Sudanissa on sekasortoinen tilanne juuri nyt?

(Ekvivalenssista käytetään ↔ merkkiä. Lause A ↔ B on tosi, kun lauseilla A ja B on sama totuusarvo. VASTAAVASTI A ↔ B ON EPÄTOSI, KUN LAUSEILLA A JA B ON ERI TOTUUSARVO.)

                                           

 

 

BAABELIN TORNIN UUSI ”MALLI”

 

 

Kuvahaun tulos haulle POPE FRANCIS KNEELING WITH MUSLIM

Pope Signs Pact With Muslims Pushing One-World Religion freedomproject.com

 

 

 

 

 

On olemassa järjestö nimeltä Yhtyneet Uskonnot -aloite (United Religions Initiative = URI), josta kuulemme yhä enemmän.

Paavi Fransiskuksella on läheiset suhteet moniin jäseniin ja varsinkin sen perustajaan, William E. Swing’iin, joka on entinen San Francisco’n episkopaalisen kirkon piispa.

 

Kun Fransiskus oli Buenos Airesin arkkipiispa, hän kutsui herra Swing’in juhlimaan URI:n 10. vuosipäivää Latinalaisessa Amerikassa katedraalissaan.

 

URI on Yhdistyneiden Kansakuntien projekti.

 

Piispa Swing kertoi siitä kesäkuussa 1995 okkultistisessa maaplaneettaa palvovassa uskontojenvälisessä tilaisuudessa, jota hänet kutsuttiin pitämään YK:hon sen peruskirjan allekirjoittamisen 50. vuosipäivän kunniaksi.

 

Tilaisuuteen San Francisco’n episkopaalisen kirkon Grace-katedraalissa osallistui poliittisia tähtiä ja kaikkien uskontojen edustajia, kuten Britannian prinsessa Margaret, anglikaaniarkkipiispa Desmond Tutu Etelä-Afrikasta, Puolan presidentti Lech Walesa, YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali, arkkipiispa Renato Martino (Vatikaanin YK-lähettiläs) ja San Francisco’n arkkipiispa John Quinn.

 

 

URI:n tarkoitus on olla uskonnoille, mitä YK on kansakunnille.

 

Sen tarkoitus on olla maailman uskonnollinen auktoriteetti, ”uskonnon YK” rauhan vaalimiseksi.

 

KYSEESSÄ ON SIIS  SYNKRETISMI ELI HARHAOPPI.

 

JOHANNEKSEN EVANKELIUMI:
14:6 JEESUS SANOI HÄNELLE: ”MINÄ OLEN TIE JA TOTUUS JA ELÄMÄ; EI KUKAAN TULE ISÄN TYKÖ MUUTOIN KUIN MINUN KAUTTANI”

JOHANNEKSEN EVANKELIUMI:
1:12 MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI VOIMAN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ,

Valtuutetut katsoivat peruskirjan allekirjoittamiskokouksessa vuonna 1997  synnyttäneensä ”liikkeen kuten myös hengellisen instituution”.

”Kertokaa ihmisille, että on olemassa Yhtyneet Uskonnot”, sanoi Swing. Se loistaa ”maailman henkisten perinteiden valoa [mukaan lukien pakanuus ja okkultismi] maailmaan, joka tarvitsee epätoivoisesti valoa.” 

WORSHIPPERS SANG ”Hail Mary” and ”Ave Maria” IN FRONT OF THE BURNING CATHEDRAL.NOTRE DAME – WHICH MEANS ‘OUR LADY’ – WAS BUILT IN 1160 AND THE ORIGINAL STRUCTURE WAS COMPLETED IN 1345; ITS NAME LITERALLY TRANSLATES TO ”OUR LADY OF PARIS

 

Sen tavoitteena on ratkaista ympäristöön, väestöön, köyhyyteen ja sairauksiin liittyviä kysymyksiä samalla rakentaen uskonnollista yhteyttä. (=AGENDA 2030 WRITTEN ALL OVER IT!)

SANA KATOLINEN TARKOITTAA MUUTEN ”YLEISMAAILMALLISTA” ELI VOIDAAN KAIKETI SANOA, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO ON YKSI ENSIMMÄISISTÄ – JA EHKÄ YKSI VIIMEISISTÄ – GLOBAALEISTA/GLOBALISTISISTA TOIMIJOISTA. TÄTÄTAUSTAA VASTEN EI OLE VAIKEA YMMÄRTÄÄ KATOLISEN  KIRKON TARVETTA TUKEA KAIKKEA GLOBALISTISTA TOIMINTAA MAAILMASSA; SE EI OLE KOSKAAN LUOPUNUT KÄSITYKSESTÄÄN OLLA SE ENSIMMÄINEN ÄITI-KIRKKO JONKA HELMAAN SE HALUAA KAIKKI KELET, KANSAT JA HEIMOT JÄLLEEN VETÄÄ. MYÖS EKUMEENISEN LIIKKEEN KAUTTA, SIIS.

Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua, universaalia, yksittäisten kirkkokuntien yläpuolella olevaa, ekumeenista Kristuksen kirkkoa. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa ”yleistä”.

Katso lisää URI:sta täältä: https//:uri.org
”Interfaith”-sivustolta koskien paavi Fransiskusta

 

”PAAVI FRANSISKUKSEN AVOIMUUS MUITA USKONTOJA KOHTAAN ON OSA VATIKAANIN SUUNTAUSTA. TÄMÄN PÄIVÄINEN POSTI WILD HUNTISSA HUOMAUTTI, ETTÄ HILJATTAISELLA MATKALLA BRASILIAAN PAAVI FRANSISKUS TAPASI CANDOMBLÉN EDUSTAJIA. POSTISSA KYSYTTIIN: JOS PAAVI HYVÄKSYY SOVINNON CANDOMBLÉN KANSSA, TODELLISEN, INHIMILLISEN KOHTAAMISEN JOHTAJIEN VÄLILLÄ, NIIN MIKSI EIVÄT KATOLISET VOISI HYVÄKSYÄ MYÖS VOODOON HARJOITTAJIA? TAI AFRIKAN ALKUPERÄISKANSOJEN USKONTOJA? TAI NYKYAIKAISTA PAKANUUTTA?

 

Rooman katolinen kirkko opettaa Neitsyt Marian olevan Taivaan Kuningatar (katolinen rukouskirja: Pyhän Neitsyt Marian kunnioitus; katolinen rukous Regina cæli – taivaan kuningatar). Tämän lisäksi RKK opettaa Mariankin sovittavan syntiset Jumalalle (!?!)

 

 

”TODELLAKIN, PAAVIN UUTTA ASENNETTA TARVITAAN ENEMMÄN KUIN KOSKAAN AIKAISEMMIN. ELÄMME MAAILMASSA, JOSSA INHIMILLISET OLENNOT USKONNOLLISTEN VAKAUMUSTEN RUOKKIMINA VAINOAVAT JA TAPPAVAT TOISIAAN YHÄ HUOLESTUTTAVAMMISSA TAPAUKSISSA. MIKÄ OLISI PAREMPI HETKI PAAVILLE VOIMAKKAASTI OMAKSUA USKONTOJENVÄLINEN TEHTÄVÄ? TEHTÄVÄ, JOKA LAIMINLYÖTIIN PAAVI BENEDIKTUKSEN KAUDELLA, MUTTA NYT TOIVOTTAVASTI KANTAA UUTTA HEDELMÄÄ.

 

 

One World Religion: Pope Francis Signs Historic Covenant With Islam

ONE WORLD RELIGION

A HISTORIC INTERFAITH COVENANT WAS SIGNED IN THE MIDDLE EAST ON MONDAY, AND THE MAINSTREAM MEDIA IN THE UNITED STATES HAS BEEN ALMOST ENTIRELY SILENT ABOUT IT. SHEIKH AHMED AL-TAYEB IS CONSIDERED TO BE THE MOST IMPORTANT IMAM IN SUNNI ISLAM, AND HE ARRIVED AT THE SIGNING CEREMONY IN ABU DHABI WITH POPE


One World Religion

FRANCIS “HAND-IN-HAND IN A SYMBOL OF INTERFAITH BROTHERHOOD”. BUT THIS WASN’T JUST A CEREMONY FOR CATHOLICS AND MUSLIMS. ACCORDING TO A BRITISH NEWS SOURCE, THE SIGNING OF THIS COVENANT WAS DONE “IN FRONT OF A GLOBAL AUDIENCE OF RELIGIOUS LEADERS FROM CHRISTIANITY, ISLAM, JUDAISM AND OTHER FAITHS”…  

”The Pope explained that the document “is born of faith in God who is the Father of all.”   tämä ei pidä paikkaansa; meillä on yhteys jumalaan vain hänen poikansa jeEsuksen kristuksen kautta.

muslimit eivät siis palvo samaa jumalaa kuin kristityt. tämä on heresiaa, eli harhaoppia   

 

Pope Francis and Islam are both steeped in Sustainable Development, aka Technocracy. The Pope’s chosen papal name honored St. Francis, who was the Islamic unifier during his lifetime. The merger solidifies the movement toward a one-world religion.

 

”Rahoitusuudistusta tarvitaan eettisillä linjoilla, jotka puolestaan tuottaisivat taloudellisen uudistuksen hyödyttämään kaikkia. Se kuitenkin vaatisi rohkeaa asennemuutosta poliittisten johtajien osalta.” 

 

Hän puhuu varallisuuden uudelleenjaosta(=AGENDA21/2030) ja kapitalismin pahuudesta. Mistä saakka paavi sotkeutuu maailman poliittisiin kysymyksiin?

 

Tältä mieheltä tuskin kuulemme mitään Jeesuksen Kristuksen
Neuvojen antaminen poliittisille johtajille ja rahoitusmarkkinoiden johtajille – sekö on paavin tehtävä? Luulin, että ihmisten tuominen pelastavaan tietoon Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on se, missä kirkon pitäisi olla mukana.

 

”Jesuiitoilla on vala totella paavia, mutta jos paavi on jesuiitta, niin ehkä hänellä pitäisi olla vala totella jesuiittakenraalia…

 

tuntuu, että olen edelleen jesuiitta hengellisyyteni suhteen, sen, mitä minulla on sydämessä.”

https://ajankohtainen.wordpress.com/2019/06/01/tie-suoraksi-antikristukselle/

Pope Francis Claims Islam And Christianity Are Equal In The Eyes of God

POPE FRANCIS, WHO HAS PREVIOUSLY CALLED FOR A “ONE WORLD GOVERNMENT” TO “SAVE HUMANITY”, HAS NOW SIGNED A HISTORIC COVENANT WITH LEADERS OF THE WORLD’S MAJOR FAITHS, PUSHING US MUCH CLOSER TO A ONE-WORLD RELIGION, ONE OF THE MAJOR GOALS OF THE (POSSIBLE) NEW WORLD ORDER. 

                                Kuvahaun tulos haulle POPE FRANCIS KNEELING IN PRAYER WITH MUSLIM

ACCORDING TO THE DOCUMENT PRODUCED BY POPE FRANCIS AND PUBLISHED ON THE VATICAN’S OFFICIAL WEBSITE, ALL RELIGIONS MUST BE CONSIDERED EQUAL, AND ISLAM IS AS ACCEPTABLE TO GOD AS CHRISTIANITY.

Disturbingly, world religious leaders are also now coming together as one to preach from the same hymn sheet as Pope Francis, instructing their sheep to accept the final components of the New World Order’s one world government.

The historic interfaith covenant was signed by leaders of the world’s major faiths in the Middle East this month, and despite the extraordinarily high-profile nature of the attendants, the mainstream media has entered almost complete blackout mode and is refusing to report on the story. Kuvahaun tulos haulle POPE FRANCIS KNEELING IN PRAYER WITH MUSLIM

Sheikh Ahmed al-Tayeb, the most important imam in Sunni Islam, arrived at the signing ceremony in Abu Dhabi with Pope Francis “hand-in-hand in a symbol of interfaith brotherhood”, exactly as foretold in prophecy regarding the rise of the Antichrist.

 

ILMESTYSKIRJA:
17:1 JA TULI YKSI NIISTÄ SEITSEMÄSTÄ ENKELISTÄ, JOILLA OLI NE SEITSEMÄN MALJAA, JA PUHUI MINULLE SANOEN: ”TULE, MINÄ NÄYTÄN SINULLE SEN SUUREN PORTON TUOMION, JOKA ISTUU PALJOJEN VETTEN PÄÄLLÄ, 
HÄNEN, JONKA KANSSA MAAN KUNINKAAT OVAT HAUREUTTA HARJOITTANEET JA JONKA HAUREUDEN VIINISTÄ MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET.”
JA HÄN VEI MINUT HENGESSÄ ERÄMAAHAN. SIELLÄ MINÄ NÄIN NAISEN ISTUVAN HELAKANPUNAISEN PEDON SELÄSSÄ; PETO OLI TÄYNNÄ PILKKAAVIA NIMIÄ, JA SILLÄ OLI SEITSEMÄN PÄÄTÄ JA KYMMENEN SARVEA. 
 JA NAINEN OLI PUETTU PURPPURAAN JA HELAKANPUNAAN JA KORISTETTU KULLALLA JA JALOKIVILLÄ JA HELMILLÄ JA PITI KÄDESSÄÄN KULTAISTA MALJAA, JOKA OLI TÄYNNÄ KAUHISTUKSIA JA HÄNEN HAUREUTENSA RIETTAUKSIA. 
 JA HÄNEN OTSAANSA OLI KIRJOITETTU NIMI, SALAISUUS: ”SUURI BABYLON, MAAN PORTTOJEN JA KAUHISTUKSIEN ÄITI.” 
17:6 JA MINÄ NÄIN SEN NAISEN OLEVAN JUOVUKSISSA PYHIEN VERESTÄ JA JEESUKSEN TODISTAJAIN VERESTÄ; JA NÄHDESSÄNI HÄNET MINÄ SUURESTI IHMETTELIN.

17:14 HE SOTIVAT KARITSAA VASTAAN, MUTTA KARITSA ON VOITTAVA HEIDÄT, SILLÄ HÄN ON HERRAIN HERRA JA KUNINGASTEN KUNINGAS; JA KUTSUTUT JA VALITUT JA USKOLLISET VOITTAVAT HÄNEN KANSSANSA.” 
JA HÄN SANOI MINULLE: ”VEDET, JOTKA SINÄ NÄIT, TUOLLA, MISSÄ PORTTO ISTUU, OVAT KANSOJA JA VÄKIJOUKKOJA JA KANSANHEIMOJA JA KIELIÄ. 
JA NE KYMMENEN SARVEA, JOTKA SINÄ NÄIT, JA PETO, NE VIHAAVAT PORTTOA JA RIISUVAT HÄNET PALJAAKSI JA ALASTOMAKSI JA SYÖVÄT HÄNEN LIHANSA JA POLTTAVAT HÄNET TULESSA. 
SILLÄ JUMALA ON PANNUT HEIDÄN SYDÄMEENSÄ, ETTÄ HE TÄYTTÄVÄT HÄNEN AIVOITUKSENSA, YKSIMIELISESTI, JA ANTAVAT KUNINKUUTENSA PEDOLLE, KUNNES JUMALAN SANAT TÄYTTYVÄT. 
17:18 JA NAINEN, JONKA SINÄ NÄIT, ON SE SUURI KAUPUNKI, JOLLA ON MAAN KUNINKAITTEN KUNINKUUS. 

 

 

 

 

 

 

ILMESTYSKIRJA:
18:1 ”SEN JÄLKEEN MINÄ NÄIN TULEVAN TAIVAASTA ALAS ERÄÄN TOISEN ENKELIN, JOLLA OLI SUURI VALTA, JA MAA VALKENI HÄNEN KIRKKAUDESTAAN. 
JA HÄN HUUSI VOIMALLISELLA ÄÄNELLÄ SANOEN: ”KUKISTUNUT, KUKISTUNUT ON SUURI BABYLON JA TULLUT RIIVAAJAIN ASUINPAIKAKSI JA KAIKKIEN SAASTAISTEN HENKIEN TYYSSIJAKSI JA KAIKKIEN SAASTAISTEN JA VIHATTAVAIN LINTUJEN TYYSSIJAKSI. 


SILLÄ HÄNEN HAUREUTENSA VIHAN VIINIÄ OVAT KAIKKI KANSAT JUONEET, JA MAAN KUNINKAAT OVAT HAUREUTTA HARJOITTANEET HÄNEN KANSSANSA, JA MAAN KAUPPIAAT OVAT RIKASTUNEET HÄNEN HEKUMANSA RUNSAUDESTA.” 
JA MINÄ KUULIN TOISEN ÄÄNEN TAIVAASTA SANOVAN: ”LÄHTEKÄÄ SIITÄ ULOS, TE MINUN KANSANI, ETTETTE TULISI HÄNEN SYNTEIHINSÄ OSALLISIKSI JA SAISI TEKIN KÄRSIÄ HÄNEN VITSAUKSISTANSA. 
 SILLÄ HÄNEN SYNTINSÄ ULOTTUVAT TAIVAASEEN ASTI, JA JUMALA ON MUISTANUT HÄNEN RIKOKSENSA. 


KOSTAKAA HÄNELLE SEN MUKAAN, KUIN HÄN ON TEHNYT, JA ANTAKAA HÄNELLE KAKSINKERTAISESTI HÄNEN TEOISTANSA; SIIHEN MALJAAN, JOHON HÄN ON KAATANUT, KAATAKAA TE HÄNELLE KAKSIN VERROIN.
NIIN PALJON KUIN HÄN ON ITSELLEEN KUNNIAA JA HEKUMAA HANKKINUT, NIIN PALJON ANTAKAA HÄNELLE VAIVAA JA SURUA. KOSKA HÄN SANOO SYDÄMESSÄÄN: ’MINÄ ISTUN KUNINGATTARENA ENKÄ OLE LESKI ENKÄ OLE SURUA NÄKEVÄ’, 


 SENTÄHDEN HÄNEN VITSAUKSENSA TULEVAT YHTENÄ PÄIVÄNÄ: KUOLEMA JA SURU JA NÄLKÄ, JA HÄN JOUTUU TULESSA POLTETTAVAKSI, SILLÄ VÄKEVÄ ON HERRA JUMALA, JOKA ON HÄNET TUOMINNUT.” 
 JA MAANPIIRIN KUNINKAAT, JOTKA HÄNEN KANSSANSA OVAT HAUREUTTA HARJOITTANEET JA HEKUMALLISESTI ELÄNEET, ITKEVÄT JA PARKUVAT HÄNTÄ, KUN NÄKEVÄT HÄNEN PALONSA SAVUN; 
HE SEISOVAT LOITOLLA KAUHISTUEN HÄNEN VAIVAANSA JA SANOVAT: ”VOI, VOI SINUA, BABYLON, SINÄ SUURI KAUPUNKI, SINÄ VAHVA KAUPUNKI, SILLÄ SINUN TUOMIOSI TULI YHDESSÄ HETKESSÄ!” 
JA MAANPIIRIN KAUPPIAAT ITKEVÄT JA SUREVAT HÄNTÄ, KUN EI KUKAAN ENÄÄ OSTA HEIDÄN TAVARAANSA, 
KAUPAKSI TUOTUA KULTAA JA HOPEATA JA JALOKIVIÄ JA HELMIÄ JA PELLAVAKANGASTA JA PURPPURAA JA SILKKIÄ JA HELAKANPUNAA JA KAIKKINAISTA HAJUPUUTA JA KAIKENLAISIA NORSUNLUU-ESINEITÄ JA KAIKENLAISIA KALLEIMMASTA PUUSTA JA VASKESTA JA RAUDASTA JA MARMORISTA TEHTYJÄ ESINEITÄ, 
JA KANELIA JA HIUSVOIDETTA JA SUITSUKETTA JA HAJUVOIDETTA JA SUITSUTUSPIHKAA JA VIINIÄ JA ÖLJYÄ JA LESTYJÄ JAUHOJA JA VILJAA JA KARJAA JA LAMPAITA JA HEVOSIA JA VAUNUJA JA ORJIA JA IHMISSIELUJA. 
JA HEDELMÄT, JOITA SINUN SIELUSI HIMOITSI, OVAT SINULTA MENNEET, JA KAIKKI KALLEUTESI JA KOMEUTESI OVAT SINULTA HÄVINNEET, EIKÄ NIITÄ ENÄÄ KOSKAAN LÖYDETÄ. 
NIIDEN KAUPPIAAT, NE, JOTKA RIKASTUIVAT TÄSTÄ KAUPUNGISTA, SEISOVAT LOITOLLA KAUHISTUEN HÄNEN VAIVAANSA, ITKIEN JA SURREN, 


JA SANOVAT: ”VOI, VOI SITÄ SUURTA KAUPUNKIA, JOKA OLI PUETTU PELLAVAAN JA PURPPURAAN JA HELAKANPUNAAN JA KORISTETTU KULLALLA JA JALOKIVILLÄ JA HELMILLÄ, KUN SEMMOINEN RIKKAUS YHDESSÄ HETKESSÄ TUHOUTUI!” 
JA KAIKKI LAIVURIT JA KAIKKI RANNIKKOPURJEHTIJAT JA MERIMIEHET JA KAIKKI MERENKULKIJAT SEISOIVAT LOITOLLA 
JA HUUSIVAT NÄHDESSÄÄN HÄNEN PALONSA SAVUN JA SANOIVAT: ”MIKÄ ON TÄMÄN SUUREN KAUPUNGIN VERTAINEN?” 
JA HE HEITTIVÄT TOMUA PÄÄNSÄ PÄÄLLE JA HUUSIVAT ITKIEN JA SURREN JA SANOIVAT: ”VOI, VOI SITÄ SUURTA KAUPUNKIA, JONKA KALLEUKSISTA RIKASTUIVAT KAIKKI, JOILLA OLI LAIVOJA MERELLÄ, KUN SE YHDESSÄ HETKESSÄ TUHOUTUI!” 


RIEMUITSE HÄNESTÄ, TAIVAS, JA TE PYHÄT JA APOSTOLIT JA PROFEETAT; SILLÄ JUMALA ON HÄNET TUOMINNUT JA KOSTANUT HÄNELLE TEIDÄN TUOMIONNE. 
A VÄKEVÄ ENKELI OTTI KIVEN, NIINKUIN SUUREN MYLLYNKIVEN, JA HEITTI SEN MEREEN SANOEN: ”NÄIN HEITETÄÄN KIIVAASTI POIS BABYLON, SE SUURI KAUPUNKI, EIKÄ SITÄ ENÄÄ LÖYDETÄ.” 
 EI KUULLA SINUSSA ENÄÄ KANTELEENSOITTAJAIN JA LAULAJAIN, HUILUN- JA TORVENSOITTAJAIN ÄÄNTÄ; EI LÖYDETÄ SINUSTA ENÄÄ MINKÄÄN AMMATIN TAITURIA; EI KUULLA SINUSSA ENÄÄ MYLLYN JYRINÄÄ; 


 EI LOISTA SINUSSA ENÄÄ LAMPUN VALO; EI KUULLA SINUSSA ENÄÄ HUUTOA YLJÄLLE EIKÄ HUUTOA MORSIAMELLE; SILLÄ SINUN KAUPPIAASI OLIVAT MAAN MAHTAVIA, JA SINUN VELHOUTESI VILLITSI KAIKKI KANSAT; 
A HÄNESTÄ ON LÖYDETTY PROFEETTAIN JA PYHIEN VERI JA KAIKKIEN VERI, JOTKA MAAN PÄÄLLÄ OVAT TAPETUT.”

 

                             AND THE END. AMEN! 

      TULE, HERRA JEESUS KRISTUS!!

 

VINKKI: KLIKKAA KUVAA, NIIN NÄET SEN KOKONAISUUDESSAAN.

 

 

 

 

AIKAMME VILLINNEESTÄ ILMASTOHYSTERIASTA – VIHREÄ VALHE

 

MOTTO: ” llmasto on erittäin monimutkainen järjestelmä, eikä edes suljettu sellainen, joten yhden muuttujan perusteella ei voida sanoa vielä mitään. Vaikka korrelaatio (samansuuntaiset muutokset yhtä aikaa) ei tarkoitakaan kausaliteettia (syy-seuraus-suhdetta), niin ESIMERKIKSI AURINGON AKTIIVISUUS KORRELOI SELVÄSTI VOIMAKKAAMMIN MAAILMAN LÄMPÖTILOJEN KANSSA KUIN HIILIDIOKSIDIN MÄÄRÄ ILMAKEHÄSSÄ.     

VIILENEEKÖ MAAPALLO?
– Kuva kertoo meille ilmastonmuutoksesta: Tällä hetkellä mittaustulosten mukaan maapallon lämpötila laskee (sininen käyrä). Kuva siis paljastaa, että vuoden 2018 globaali lämpötila on selvästi kylmempi kuin lämpötila oli vuonna 2017, 2016 tai 2015. Yhtä lailla kiintoistaa on, että ilmakehän lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden välillä ei ole korrelaatiota (punainen käyrä). (Lähde: Global Warming Policy Forum. Lämpötilatiedot HadCRUT4: stä, UK Met Office)Anna otsikko

 


Ihmisen tuottama hiilidioksidi voi siis hieman vaikuttaa ilmastonmuutokseen, mutta se ei sitä yksin aiheuta. Historiallisen aineiston mukaan maapallolla on myös usein vallinnut tilanne, jossa lämpötilat ovat olleet nykyistä korkeampia, vaikka hiilidioksidipitoisuus on ollut alempi, ja päinvastoin.”

 

ILMASTO AINA ALITUISESSA MUUTOSTILASSA; SE MUUTTUU KUTEN SE ON AINA MUUTTUNUT – JOKO KYLMEMPÄÄN TAI LÄMPIMÄMPÄÄN SUUNTAAN (Esimerkiksi ns. Pieni jääkausi eli pikku jääkausi oli ilmastollisesti keskimäärin normaalia kylmempi kausi noin vuosina 1450–1850. Kausi ei ollut yhtenäinen maapallon kattava oikeajääkausi, vaan ajanjakson aikana ilmastolliset olosuhteet vaihtelivat suuresti eri puolilla maapalloa.)

LÄÄKETTÄ ILMASTOAHDISTUKSEEN

LÄHTISIN PURKAMAAN herkkää ja monitahoista aihetta nyt tästä.

1. Tuuli- ja aurinkoenergian tukeminen on vain lisännyt päästöjä. Uusiutuvien energioiden tuuli- ja sähköenergian tukimuodot syöttötariffit ovat nostaneet sähkön kuluttajahintoja ja toisaalta niiden vaikutukset päästöjen vähentämiseen ovat olleet päinvastaiset – päästöt ovat vain lisääntyneet.

2. Myös muita energiamuotoja joudutaan tukemaan. Tuuli- ja aurinkoenergian satunnaisesti vaihteleva tuotanto tarvitsee rinnalleen lähes saman määrän perinteistä sähköntuotantokapasiteettia, joka on aina varmuudella käytettävissä, mutta suuren osan ajasta kuitenkin tarpeetonta. Tämä on johtanut myös perinteisen tuotannon tuen tarpeeseen (ns. kapasiteettimaksut yms.).

 

3. Tarvitaan kaksinkertainen määrä kapasiteettia säätö- ja varavoimaksi. Pahimmillaan tuloksena on edelleen kallis kaksinkertainen sähköjärjestelmä, jonka päästöt eivät ole vähentyneet, mutta jonka käyttövarmuus on heikentynyt, koska tuotannon satunnaisvaihtelut ovat tehneet järjestelmän tasapainottamisesta entistä hankalampaa.

 

4. Tuuli- ja aurinkoenergia ovat tehottomia ja kalliita energiamuotoja vähentämään CO2-päästöjä. Kun verrataan eri energiamuotojen tehokkuutta vähentää CO2-päätöjä niin tehottomimmat ovat aurinkoenergia ja tuulivoima.

 

5. SÄHKÖVERKOT ROMAHTAVAT. SATUNNAINEN JA HAJAUTETTU TUULI- JA AURINKOVOIMA ASETTAVAT SÄHKÖVERKOT SUURELLE KOETUKSELLE JA NIITÄ ON RAKENNETTAVA LISÄÄ. SAKSA ON JOUTUNUT INVESTOIMAAN 40 MILJARDIA EUROLLA SÄHKÖVERKKOIHIN.

SÄHKÖVERKKOIHIN ON KAIKEN LISÄKSI INVESTOITAVA MIKÄLI YLEENSÄ AIKOO TUOTTAA SÄHKÖÄ.
.

SAKSA PÄÄTTI AJAA YDINVOIMALANSA ALAS VUOTEEN 2022 MENNESSÄ.

 

RANSKAN sähköverkkoyhtiön mukaan Ranskassa tuotetun sähkön co2-päästöt olivat 74 grammaa kilowattituntia kohden vuonna 2017. Saksalaistilastojen mukaan Saksan vastaava lukema on peräti 489 grammaa kilowattitunnilta alustavien vuoden 2017 tietojen mukaan.

Ranska tuotti sähköstään 72 prosenttia ydinsähköllä, 10 prosenttia vesivoimalla, 10 prosenttia hiilivoimalla ja maakaasulla, lähes viisi prosenttia tuulivoimalla ja kaksi prosenttia aurinkovoimalla.

SAKSA PUOLESTAAN TUOTTI SÄHKÖSTÄÄN NOIN 38 PROSENTTIA RUSKO- JA KIVIHIILELLÄ, 33 PROSENTTIA UUSIUTUVILLA, 12 PROSENTTIA YDINVOIMALLA, 13 PROSENTTIA MAAKAASULLA JA LOPUT MUILLA POLTTOAINEILLA. TIEDOT: TEKNIIKKA&TALOUS

Saksa on rakentanut kustannuksista piittaamatta valtavan määrän tuuli- ja aurinkovoimaa julkisten tukien avulla, vaikkei niiden vaihtelevan tuotannon tasaamiseen ole muita keinoja kuin polttaa valtavia määriä kivi- ja ruskohiiltä talvisin, öisin ja silloin kun ei tuule. Samaan aikaan vaarallisina pidetyt ydinvoimalat on ajettu alas(!)

 

Seurauksena Saksan hiilidioksidipäästöt ovat nelinkertaiset verrattuna Suomeen ja 20-kertaiset Ruotsiin nähden. Jopa kivihiilivoiman kotimaa Iso-Britannia tuottaa sähkönsä puhtaammin kuin ”vihreä” Saksa! Toinen tuulivoiman suurmaa Tanska tupruttelee Suomeen verrattuna kolminkertaisen määrän hiilidioksidia taivaalle samaa tuotettua sähkömäärää kohden.”

https://www.instituteforenergyresearch.org/…/study-wind-po…/

”Analyysi osoittaa, että tuulen tuottaman sähkön määrän lisääminen lisää myös fossiilisten polttoaineiden tuottamaa sähköä, ja lopputulos on päinvastainen eli hiilidioksidipäästöt lisääntyvät.

 

”Tämä johtuu siitä, että tuuliyksiköiden varmuuskopioimiseksi tarvitaan riittämättömän tuulen aikana fossiilisia polttoaineita käyttäviä laitoksia. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että voimalaitosten (tuulen tai fossiilisten polttoaineiden) määrän lisääminen lisäsi käyttämättömän voimalaitoksen kapasiteettia, mikä tekee koko energiajärjestelmästä vähemmän tehokasta ja kalliimpaa. Tuuliturbiinit ovat tyhjäkäynnillä, kun tuulet ovat riittämättömät, ja fossiilisten polttoaineiden laitokset ovat joutokäynnillä, kun tuuli puhaltaa.

 

VUONNA 2017 EUROOPAN UNIONI LISÄSI TUULIVOIMAANSA 25 % JA LISÄSI AURINKOVOIMAA 6%

HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖT KASVOIVAT SILTI 1,8 PROSENTTIA.”

Heikki Pursiainen toteaa eräässä Mustread – artikkelissaan mm. seuraavaa:

”Kun päästöistä tulee kalliita, syntyy myös kannustimia kehittää uudenlaista päästötöntä teknologiaa. Tätä kehitystä voidaan vauhdittaa rahoittamalla alan perus- ja soveltavaa tutkimusta, samoin kenties hyvin suunnatuilla innovaatiotuilla.”

ELI: ” MUTTA BUSINESS-MAAILMA KIITTÄÄ?”

ON PUHUTTU JOPA BILJOONISTA DOLLAREISTA/EUROISTA JOITA TULLAAN KÄYTTÄMÄÄN TÄHÄN JÄRJETTÖMÄÄN ILMASTOHULLUTUKSEEN = ”IPCC:n arvio perustuu teoriaan ihmisperäisten päästöjen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Se on kiistanalainen eikä sen laajuudesta ole yksimielisyyttä.”
(Vielä 2007 jopa kiistanalainen IPCC oli [ennen viimeisintä, tieteellisesti älyllisesti kestämätöntä, suoranaisen globaalin ”ilmastohysterian” synnyttänyttä raporttiaan] sangen maltillinen, ja suht´ järjellinen: 

”IPCC:n mukaan (2007) tärkeimmät vaikutukset 2000-luvun alkuun men – nessä viimeisten sadan vuoden aikana ovat:

IImakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet 31 % ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuudet sitäkin enemmän
maanpinnan keskilämpötila on noussut 0,74 astetta(siis viim. sadan vuoden aikana)
meren pinta on noussut noin 10 cm vuodesta 1961

 

 

SITTEN TEORIAA

 

!.”Läpivirtausperiaatteen” mukaisesti ihmisperäistä hiilidioksidia on n. 4,5% kokonaispitoisuudesta 410 ppm. Eli n. 18 ppm.   

Jos kysyt ”konsensusihmiseltä” niin hän vastaa 130 ppm, koska hänen mukaansa kaikki v. 1850 tai v. 1900 jälkeen tapahtunut pitoisuuden nousu johtuu ihmisestä.

Nythän asia on niin, että ei hiilinielu erottele yhtä hiilidioksidimolekyyliä toisesta. Virallisen kannan mukaan auringon lisääntynyt TSI ei ole aiheuttanut hiilidioksiditason nousua, jota se tietenkin on aiheuttanut, varsinkin 1930-2006 (Modern Maximum).

 

2. NYKYINEN C02 MÄÄRÄ EI OLE SYYNÄ MAAPALLON (TILAPÄISEEN) LÄMPENEMISEEN, VAAN SIIHEN ON SYYNÄ AURINGON SUUREMPI AKTIIVISUUS JOKA ON LÄMMITTÄNYT MERIVESIEN (Valtameret peittävät noin 71% maapallon pinta-alasta) PINTALÄMPÖTILAA TILAPÄISESTI KORKEAMMAKSI JA SITEN AIHEUTTANUT (MARGINAALISEN) C02 PÄÄSTÖN ILMAKEHÄSSÄMME.

3. TOISIN SANOEN: AIVAN PÄINVASTOIN KUIN VALTAMEDIASSA KAIKEN HUOMION SAANEET NS ”ILMASTOALARMISTIT” VÄITTÄVÄT; ENSIN  TULEE (PÄÄOSIN AURINGON KASVANEESTA AKTIVITEETISTA SEKÄ MAAPALLON AKSELIN KALLISTUMISKULMASTA JOHTUEN) MAAPALLON (JA MERIEN PINTALÄMPÖTILAN) LÄMPIÄMINEN JA TÄMÄN SEURAUKSENA SITTEN KOHONNUT C02 PITOISUUS. ELI MARGINAALINEN HIILIDIOKSIIDIN KASVU EI OLE SYYLLINEN MAAPALLON TILAPÄISEEN LÄMPIÄMISEEN VAAN PÄINVASTOIN.
Kun Aurinko oli viime vuosisadalla hyvin aktiivisessa tilassa (”Modern Maximum”) niin hiilidioksidia nousi ilmakehään entistä runsaammin.
Kohonnut CO2-pitoisuus tehostaa kasvien yhteytystä.

 

4. ELI TÄMÄN HETKISEN TIEDON MUKAAN MITÄÄN SYYTÄ HUOLEEN, SYYLLISYYTEEN SAATIKKA ILMASTO-HYSTERIAAN EI OLE.

 

IHMISKUNNAN HIILIDIOKSIDITUOTON OSUUS KOKONAISUUDESTA ON NOIN 4%  Luonnollisten päästöjen osuus on 96 %. Pelkästään termiitit tuottavat kaksi kertaa enemmän hiilidioksidia niiden suuren biomassan vuoksi. Nyt meitä syytetään siitä, että tuo 4 % olisi mukamas ratkaiseva osuus kokonaisuudesta vaikka tiedetään, että ilmakehän lämpötilaan vaikuttavat monet muutkin seikat, mm. auringon säteilytason muutokset, maan radan ja asennon vaihtelut, merivirtojen syklit, pilvisyyden muutokset jne. Pelkästään vesihöyry, jota on ilmassa noin sata kertaa enemmän kuin hiilidioksidia, on voimakkaampi kasvihuonekaasu. Seuraava lyhyt viiden minuutin videonpätkä kuvaa tilanteen kattavasti.

 

 

 

Hiilidioksidia on ilmassa 400 ppm, eli 0,04 %, eli 400 miljoonasosaa. Siis todella vähän. Suomen osuus ym. ihmiskunnan 4 % päästöistä on noin tuhannesosa, 1/1000. Suomen Tilastokeskuksen mukaan Suomen CO2-päästöt ovat laskeneet vuodesta 1990 lähtien noin 21 %. Vaikka siis uskoisi ihmekaasu hiilidioksidin olevan lämpötilamuutoksen tärkein ja ainoa syy, voisi todeta Suomen jo tehneen osansa. https://www.ossitiihonen.com/2019/04/09/kylmia-tosiasioita-hiilidioksidista-co2/

 

5. TUTKIMUSTEN JA TILASTOJEN MUKAAN VIIMEISTÄÄN VUONNA 2023 ALKAA MAAPALLON JÄÄHTYMINEN. Aurinkominimi on alkanut ja sitä kestää 40-80 vuotta. AMO, Atlantin oskillaatio, siirtyy nyt viileään vaiheeseen ja tämä viilentää ilmakehää.

 

6. VALTAMEDIA JA POLIITIKOT OVAT SIIS NIELAISSEET VALTAVAN EMÄVALHEEN SULKINEEN JA HÖYHENINEEN JA JOHTAMASSA MEITÄ (IHMSKUNTAA) AIVAN VÄÄRÄÄN SUUNTAAN.       

 

 

7. ELI JOHTAJAT EIVÄT TOIMI NYT NIIN KUIN JOHTAJIEN TULISI TEHDÄ: VAROITTAA VÄÄRÄSTÄ SUUNNASTA JA JOHDATTAA OIKEALLE TIELLE.

 

Tämä Vihreät – De Gröna HURJA ulostulo kyllä avasi minun silmäni näkemään, mihin suuntaan maailmaa aiotaan viedä.

ILMASTOPOLITIIKKA EI VOI OLLA ERILLINEN POLITIIKAN LOHKO, VAAN SE ON OLTAVA LÄHTÖKOHTANA KAIKELLE MUULLE POLITIIKALLE. Vain siten onnistumme hiilineutraalin ja hiilinegatiivisen yhteiskunnan tavoitteessa, Mikkonen sanoi.” https://www.vihreat.fi/artikkeli/2019/04/krista-mikkonen-ilmastopolitiikan-tulee-asettaa-raamit-taloudelle?fbclid=IwAR0FsfIbyb8o5w9k84hvCRCrolFlY3B2AxLYoyce2dptc2jdVL2GBoK8wD0

Eli toisin sanoen ILMASTON parhaalle ON KAIKKI MUU ALISTETTAVA??

 

TÄMÄHÄN OIKEUTTAA MIHIN VAIN MIELIKUVITUS IKINÄ KYKENEE NIIN VÄESTÖN PAKKOSTERILISAATIOSTA VÄESTÖN PAKKOSIIRTOIHIN JA – ROKOTUKSIIN YMS. YMS JOTKA KAIKKI OVAT JOHDETTAVISSA YK – JOHTOISTEN AGENDA 21 JA 2030 MALLEISTA.

JA VATIKAANI SÄESTÄÄ – VOIMALLISESTI. 

Saksan Vihreän puolueen

ensimmäistä puolueohjelmaa –

josta Suomen Vihreät ottivat

mallia – oli muuten laatimassa

kansallissosialistitaustainen

August Haussleiter (1905–1989).

(TULEVAN[?]) GLOBAALIN PUNAVIHREÄNEKOsosialistis[FASISTISEN?] MAAILMAN OHJELMAJULISTUKSEN PERUSPRINSIIPPI JA 1. § KUULUU SIIS NÄIN: ” ILMASTOpolitiikka ei voi olla erillinen politiikan lohko, VAAN SE ON OLTAVA LÄHTÖKOHTANA KAIKELLE MUULLE POLITIIKALLE.” 

” Vihreällä liikkeellä on vankat saksalaisessa esoteeris-teosofisessa ja ariosofisen juutalaisvastaisessa kansallissosialistisessa veri- ja maaperäaatemaailmassa. Adolf Hitlerin (1889–1945) johtamassa Kolmannessa valtakunnassa arvostettiin ja pyrittiin ohjelmallisesti toteuttamaan sellaisia ekovihreitä pyrintöjä kuten luomuravintoa, luonnonsuojelualueita, naturismia, pakanallisia alkuperäisuskomuksia, holistista tiedettä, eläinten oikeuksia, aurinkokulttia, kasvissyöntiä, kapitalismin- ja modernisminvastaista sosialismia, kaupungistumisenvastaisuutta, rotuhygieenistä eutanasiaa(sic!) ja abortteja sekä Amerikan-vastaisuutta. 
TÄTÄ aatehistoriallista taustaa vasten arvioituna ei ole mitenkään yllättävää, että kun Saksan Vihreä Liike muodostui poliittiseksi tekijäksi 1970-luvun lopulla, Saksan vihreän puolueen johtoryhmään kuului kansallissosialistitaustainen August Haussleiter (1905–1989). Haussleiter muotoili paperille vuonna 1979 Saksan Offenbachissa pidetyssä perustamiskokouksessa Saksan vihreän puolueen keskeisen ohjelman, jonka myös muiden maiden kuten Suomen vihreät puolueet omaksuivat ohjelmakseen.” https:/…/kirj…/1017/vaarallinen_vihrea_valhe?comments_page=4  

SANOMATTAKIN ON SELVÄÄ, ETTÄ PUNAVIHERVASEMMISTOLAINEN LIBERTALISMI TULEE LUJALLA KÄDELLÄ PUUTTUMAAN IHMISTEN PERUSOIKEUKSIIN KUTEN SANANVAPAUTEEN TMS. JOS SE EI OLE LINJASSA EM. PUNAVIHREÄN KUPLAN MÄÄRITTÄMÄN KVASITOTUUDEN KANSSA.
TÄSTÄ ESIMERKKINÄ ESIM. ABORTTI, EUTANASIA, ILMASTOPOLITIIKKA – JA TÄTÄ LISTAA VOISI JATKAA VAIKKA KUINKA PITKÄÄN.

TÄLLAISEN AGENDA 21/30:N MUKAISEN PUNAVIHREÄN EKOSOSIALISTISEN JA TOTALITAARISEN TULEVAISUUSKUVAN TOTEUTUMISEKSI JA MAAILMANLAAJUISEKSI EDISTÄMISEKSI ON VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITTU SELLAISTA AINUTLAATUISEN DRAMAATTISTA JA KATASTROFAALISTA UHKAKUVAA, JONKA PELOTEVAIKUTUS ON MAAILMANLAAJAN YLIKANSALLINEN. TÄLLAISEN UHKAKUVAN VIRKAA ON TEHOKKAASTI TOIMITTANUT JA YHTÄ MANIPULATIIVISEN TEHOKKAASTI MEDIASSA LEVITETTY USKOMUS SIITÄ, ETTÄ IHMISEN TOIMINTA ON AIHEUTTANUT GLOBAALIN ILMASTONLÄMPENEMISEN JA ETTÄ TÄLLAISEEN UHKAAN VOIDAAN VASTATA VAIN YLIKANSALLISEN KESKITETYSTI JA LÄNSIMAINEN TEOLLISUUSYHTEISKUNTA ALAS AJAMALLA JA MAAPALLON VÄESTÖN MÄÄRÄÄ RADIKAALISTI PIENENTÄMÄLLÄ.    – Juha Ahvio, Vihreä valhe  

 

äärimmäisen huolestuttavaa on se, että toimittajat maailmanlaajuisesti ovat lähteneet tähän mukaan kyseenalaistamatta ilmiön lähtökohtia.       

https://www.facebook.com/groups/108655705888371/permalink/2218808871539700/?hc_location=ufi%C2%A0

Kuvahaun tulos haulle IPCc political cartoon

 

LINKOLALAINEN VIHREÄ APOKALYYTTINEN TIETEENFILOSOFIA voi SAAda vielä AIVAN UUSIA ULOTTUVUUKSIA AJASSAMME, JOTEN PITÄKÄÄ HATUSTANNE KIINNI KOSKA MENO TULLEE OLEMAAN AIKA HURJAA.. mielestäni mitä  ilmeisimmin jo TULoillaan olEVALLE EKOFASISMIIN JOHTAVALLE PUNAVIHERVASEMMISTOLAISELLE LIBERTAARIHYÖKYAALLOLLE ON VAIN YKSI RIITTÄVÄ VASTAVOIMA.

 

VAIN RAAMATULLINEN MAAILMANKUVA JA IHMISKÄSITYS TULLEE OLEMAAN RIITTÄVÄN SUURI VASTAVOIMA EM PUNAVIHERVASEMMISTOLAISELLE LIBERTAARIHYÖKYAALLOLLE.  Kuvahaun tulos haulle the harlot riding the beast book of revelations

 

1.JOHANNEKSEN KIRJE: 5:5  ”KUKA ON SE, JOKA VOITTAA MAAILMAN, ELLEI SE, JOKA USKOO, ETTÄ JEESUS ON JUMALAN POIKA?”

KAIKKI TÄMÄ EM.ILMASTOHULLUTUS VOI JOHTAA – JOS ASIAAN EI HAVAHDUTA RIITTÄVÄN AJOISSA – MYÖS SUOMALAISEN TEOLLISUUDEN ALASAJOON/TUHOON JA SITÄ KAUTTA VIEDÄ SUOMEN IKUISEN VELALLISVASALLIN OSAAN EUROOPAN UNIONISSA. (VAI ONKO SE TARKOITUSKIN?)
PUHUMATTAKAAN SIITÄ, MITÄ TALOUDELLISIA SERAAMUKSIA TÄLLÄ KAIKELLA ON VÄHÄVARAISTEN TALOUDELLISEEN TOIMEENTULOON. 

 

 

 

Ilmastopuheen uskonnollistuminen

”Greta-ilmiö on muuttanut ilmastoasian uskonnolliseksi puheeksi. Tämä tuo mukanaan monta ongelmaa, kuten 1) kritiikittömyyden vaatimuksen, 2) poliittisen puheen uskonnollistamisen, 3) palvonnan ja 4) mahdollisen ilmastofundamentalismin – sitoutumisen yksinkertaisiin ratkaisuihin kokonaiskuvasta välittämättä.

Greta, the Saint

Äärimmäisenä esimerkkinä ruotsalainen ekumeeninen julkaisu tulkitsee Gretaa Jumalan profeetaksi. Ilmastopuheen mediaikonin profeetaksi luonnehtiminen alkaa jo hämmästyttää. Jotain kohtuuden rajaa olisi journalismissakin hyvä pitää. Näillä tavoilla lopputulos näyttää Gretan palvonnalta ja ilmastopolitiikan uskonnollistamiselta

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paivikki-karhula/greta-ja-ilmastohatatila/?fbclid=IwAR3YvMj_E_-XNF5cKEDIcFjnbpy9cG9uPhihUJwZOkZX57pOVxM63D9BGXA

POLIITIKOTHAN JA KOKO LÄNSIMAINEN VALTAMEDIA OVAT JO NIELAISSEET TÄMÄN MYRKYNVIHREÄN PILLERIN, JA SEN HUUMAAMANA ON ”SOKEAT ALKANEET JOHDATTAA SOKEITA JYRKÄNNETTÄ KOHTI.” 

 

KERTAUKSENOMAISESTI:

”(TULEVAN) GLOBAALIN PUNAVIHREÄNEKOSOSIALISTI-SEN MAAILMAN OHJELMAJULISTUKSEN PERUSPRINSIIPIN JA 1. §:n MUKAAN ILMASTOPOLITIIKKA EI VOI OLLA ERILLINEN POLITIIKAN LOHKO, VAAN SE ON OLTAVA LÄHTÖKOHTANA KAIKELLE MUULLE POLITIIKALLE.”

 

HELSINGIN SANOMAT lähti ennen eduskuntavaaleja tekemään politiikkaa ja vaikuttamaan lainsäädäntöön sekä kannattamaan SADOILLA ILMAISILLA radiomainoksilla VIHREÄN PUOLUEEN vaalityötä, ja siten sen edustajan Pekka Haaviston ulkoministerin uraa.

EI SIIS VOIDA PUHUA ENÄÄ RIIPPUMATTOMASTA MEDIASTA, VAAN HYBRIDI VAIKUTTAMISESTA.      

 

                                                       

 

Lainaukset muualta:   

 

”Aloitteen vireillepanijoina toimivat Nelonen Median radioiden sisältöjohtaja Johannes Saukko ja markkinointitoimisto TBWA Helsingin suunnittelija Mikko Kaivo-oja. Kummankin aloitteentekijän työnantajat, Nelonen Media ja TBWA Helsinki, ovat talkoohengessä tukemassa aloitteen levittämistä. Aloitteellamme on työnantajiemme tuki, minkä ansiosta saamme tälle tärkeälle asialle huomiota. ”
”Tämä kansalaisaloite väittää, ettei se saa taloudellista tukea eikä perustajien sidonnaisuuksia tuoda siinä julki. Tällainen mainosaika ”kampanjan tukijan” toimesta ilman, että se katsottaisiin taloudelliseksi tueksi, on lievästi ilmaistuna kyseenalaista.”

 

-Ei voida puhua enää riippumattomasta mediasta, vaan ”ohjailevasta”, urbanisoivasta, Haaviston -elämänmuotoa kauppaavasta piilovaikuttamisesta. Nyt Haavisto on kovasti jo kiinni 2024 presidentinvaaliasetelmissa.

 

”Agenda 21/2030:n ekososialistinen vihreä evankeliumi on valheellista ja harhaan johtavaa väärää profetiaa. Vihreiden ihmisvihamielinen ja antikristillinen ohjelma on vaarallista valhetta, koska se perustuu epätotuudelle.     

Vihreän totalitaarinen ekososia-lismi pyritään pakottamaan maailman kansakuntien kurkuista alas vetoamalla globaaliin välttämättömyyteen: ilmasto lämpenee, koska ihminen lisää toiminnallaan ja etenkin fossiilisten energialähteiden käytöllä ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.
Tämän tähden ihminen ja hänen taloudellinen toimintansa ja tällä hetkellä käytössä olevat tehokkaat fossiiliset energialähteet – sekä tietenkin hiilidioksidipäästötön ydinvoima – muodostavat suurimman uhan maapallolle ja muulle biosfäärille.

 

Vihreä aate on esoteerisen ihmisvastainen ja utopistinen kuoleman kultti, antikristillinen tuhon uskonto.”  – Juha Ahvio                                             

 

On sanottu, etä tuleva EUn parlamentti tullee tekemään ratkaisevimpia ilmastopoliittisia linjauksia seuraavaa 30-vuotta ajatellen.

Surullisinta mielestäni on, että etenkin muutenkin melko suoraviivaiseen ja mustavalkoiseen ajatteluun taipuvat nuoret ovat ”Totuusmedian™” toimesta peloiteltu ja aivopesty tähän ilmastohysteriaan monin eri kyseenalaisin toimin.

 

Lainaus artikkelista: ”Vaaleissa nähtiin myös sukupolvikonflikti – nuoret halusivat Eurooppaa, mutta toisenlaista kun perinteisillä puolueilla on tarjota. Parhaiten vastauksia nuorten huoliin tarjosivat vihreät.” https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006121151.html?fbclid=IwAR3oOh3ua8BTNbyJynZI0eXsbIjj-7C-yr6oA1Ks-K3MsKHBpl85IkfQ2Mg

 

 

Facebook Punishes Groups For Questioning Human Impact on Climate Change

Facebook continues to use its weight to change public discourse.Facebook Climate Change Discussion

Suomessa on asetettu enemmän tai vähemmän mielivaltainen tulkinta IPCC:n esittämästä 1½ asteen globaalitavoitteesta. Se on nyt ”pyrkimys hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä”. Tämä johtuu silkasta lumepolitiikasta, jolla halutaan esittää, että se on ”kunnianhimoista”.

 

IPCC:n(YK:n alainen, kuten agenda 2030[sic!]) arvio perustuu teoriaan ihmisperäisten päästöjen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Se on kiistanalainen eikä sen laajuudesta ole yksimielisyyttä.     

Toimiin on ryhdytty varmuuden vuoksi.

 

SITTEN TULEE TEORIAAN NOJAAVIIN EPÄVARMOIHIN ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVA ARVIO TARVITTAVISTA GLOBAALEISTA PÄÄSTÖVÄHENNYKSISTÄ, JOTKA KÄSITTÄÄKSENI ON LASKENNALLISESTI MUUTETTU CO2-EKVIVALENTIKSI. TÄHÄN LIITTYY MYÖS TULKINNANVARAISIA OLETUKSIA CO2-MÄÄRIEN SÄILYMISAJOISTA HIILIKIERROSSA. 

Aiheeseen liittyvä kuva

Sen lisäksi tulee keksittyjä maakohtaisia päästövähennystavoitteita. Ne ovat ”täysin ilmassa” suhteessa globaaliin lämpötilan pysäyttämistavoitteeseen. Kysymys on näet kokonaisuudesta, jossa EU tai edes EU yhdessä USA:n kanssa eivät omilla toimillaan voi olennaisesti vaikuttaa kokonaispäästöjen määrään, Suomesta puhumattakaan.

Suomalaispoliitikot ovat kuitenkin halunneet ottaa Suomen kontolle sellaisen vähennystavoitteen, jota haluavat kutsua ”kunnianhimoiseksi”. Tämä perusteella sitten politikoidaan Suomen kansantalouden tulevaisuudella ja esiinnytään muka ilmastopyhimyksinä:   

”Vaikka neuvotteluissa joutuu aina tekemään myös kompromisseja, me vihreät emme näe ilmastonmuutoksen pysäyttämistä asiana, josta voisi perääntyä. Elämän jatkuminen maapallolla, hyvinvointimme, taloutemme on kokonaan riippuvainen ympäristöstämme.  KuvaTästä asiasta emme tingi”, Haavisto totesi. ELI: Kun alkaa viiletä niin poliitikot voivat ottaa siitä kunnian, kunnes tulee liian kylmä ja poliitikot irtisanoutuvat siitä viheliäisyydestä, joka vie sadot ja alkaa tappaa ihmisiä.

Ilmastoprofessori: Yksilönvapautta on hillittävä

– JOS OTAMME ILMASTORAPORTIT VAKAVASTI, TARVITTAVAT POLITIIKKAMURROKSET OVAT ENNENNÄKEMÄTTÖMÄN SUURIA. NE EIVÄT KUITENKAAN VOI SYNTYÄ NYKYISESSÄ LIBERAALISSA DEMOKRATIASSA, JOKA KOROSTAA YKSILÖNVAPAUKSIA. TARVITAAN SIIRTYMÄÄ KOHTI TASAVALTALAISUUTTA, JOKA KOROSTAA YHTEISTÄ HYVÄÄ. TASAVALTALAISUUS EDELLYTTÄÄ VAHVAA TALOUDELLISTA JA SÄÄNTÖIHIN PERUSTUVAA OHJAUSTA, HELSINGIN YLIOPISTON YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PROFESSORI JANNE I. HUKKINEN TOTEAA HELSINGIN SANOMIEN MIELIPIDEKIRJOITUKSESSAAN.

HÄNEN MUKAANSA JUURI NYT ”TARVITSEMME DEMOKRATIAA, JOKA HILLITSEE YKSILÖN VAPAUTTA TEHDÄ MITÄ HUVITTAA”. HÄNEN MUKAANSA NÄIN TURVATAAN VAPAUS AHDINGOSTA, JOHON RAPAUTUVA YMPÄRISTÖ MUUTEN JOHTAA. HUKKINEN TOTEAA MONIEN YMPÄRISTÖPOLITIIKAN KEINOJEN NOJAAVAN YKSILÖNVAPAUKSIIN

 

ITSE ASIASSA

 

HILLITSEMÄLLÄ HIILIDIOKSIDIN TUOTANTOA JUURI NYT SAATETAAN ITSEASIASSA SYVENTÄÄ TULEVAA NÄLÄNHÄTÄÄ JOKA JOHTUU SEKÄ KELIEN KYLMENEMISESTÄ JA KASVIEN MAHDOLLISUUDESTA KÄYTTÄÄ HIILIDIOKSIDIA YHTEYTTÄMISEEN.” 

Kuvahaun tulos haulle IPCc political cartoon

ARTIKKELIN OTSIKKOON JA ALKUUN PALATAKSENI:

” MUTTA BUSINESS-MAAILMA KIITTÄÄ?”

ON NÄET PUHUTTU BILJOONISTA DOLLAREISTA/EUROISTA JOITA TULLAAN KÄYTTÄMÄÄN TÄHÄN JÄRJETTÖMÄÄN ILMASTOHULLUTUKSEEN.

Ihminen ei vaikuta ilmakehän lämpötilaan JUURI mitään. Lämmön siirtyminen menee toisinpäin. Aurinko lämmittää trooppisen alueen valtameriä ja maaperää. Valtamerien pintalämpötila on korkeampi kuin sen yläpuolella olevan ilman (samoin trooppiset sademetsät yöllä ja aamulla, jolloin myöskään yhteytysta ei tapahdu).

Lämpö siirtyy aina lämpimästä viileään. Vesihöyryä(n.95% kaasuista) ja hiilidioksidia 0.04%.Läpivirtausperiaatteen mukaisesti kokonaispitoisuudesta(410 ppm) ihmisperäistä hiilidioksidia on n. 4,5% eli n. 18 ppm.” 

 

ELI SUMMA SUMMARUM: IHMISEN ROOLI TÄSSÄ HUKKUU KOHINAAN.

 

 

Mainittakoon selvyyden vuoksi vielä, etten ole ns. ”ilmasto denialisti”; monen muun kanssa olen vain eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa.

 

Lähteinä (kiittäen) mm.

  1. Hannu Walter
  2. Ilkka Pönkinen
  3. Ari Okkonen
  4. Ossi Tiihonen https://www.ossitiihonen.com/2019/04/09/kylmia-tosiasioita-hiilidioksidista-co2/
  5. https://www.facebook.com/groups/ilmastofoorumi/ 

Kuvahaun tulos haulle in times of universal deceit telling the truth becomes a revolutionary act

 

 

DEMOKRATIA 2.0

    JA VÄHÄN SANANVAPAUDESTAKIN…

 

 

 

        KEISARIN (UUDET) VAATTEET

” Everything is backwards;
everything is upside down.
Doctors destroy health,
lawyers destroy justice,
universities destroy knowledge,
governments destroy freedom,
the major media destroy information and
religions destroy CHRISTIAN spirituality.”   

                            – author unknown

 

Ilmastoprofessori: Yksilönvapautta on hillittävä

– JOS OTAMME ILMASTORAPORTIT VAKAVASTI, TARVITTAVAT POLITIIKKAMURROKSET OVAT ENNENNÄKEMÄTTÖMÄN SUURIA. NE EIVÄT KUITENKAAN VOI SYNTYÄ NYKYISESSÄ LIBERAALISSA DEMOKRATIASSA, JOKA KOROSTAA YKSILÖNVAPAUKSIA. TARVITAAN SIIRTYMÄÄ KOHTI TASAVALTALAISUUTTA, JOKA KOROSTAA YHTEISTÄ HYVÄÄ. TASAVALTALAISUUS EDELLYTTÄÄ VAHVAA TALOUDELLISTA JA SÄÄNTÖIHIN PERUSTUVAA OHJAUSTA, HELSINGIN YLIOPISTON YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PROFESSORI JANNE I. HUKKINEN TOTEAA HELSINGIN SANOMIEN MIELIPIDEKIRJOITUKSESSAAN.

HÄNEN MUKAANSA JUURI NYT ”TARVITSEMME DEMOKRATIAA, JOKA HILLITSEE YKSILÖN VAPAUTTA TEHDÄ MITÄ HUVITTAA”. HÄNEN MUKAANSA NÄIN TURVATAAN VAPAUS AHDINGOSTA, JOHON RAPAUTUVA YMPÄRISTÖ MUUTEN JOHTAA. HUKKINEN TOTEAA MONIEN YMPÄRISTÖPOLITIIKAN KEINOJEN NOJAAVAN YKSILÖNVAPAUKSIIN

 

ELI: KLASSISTA INTRESSI- JA ARVOPOHJAISTA  ULKO/TURVALLISUUSPOLITIIKKAA KYSEENALAISTETAAN UUDELLA TAVALLA

Niinistö avasi Kultaranta-keskustelut – nosti ilmastonmuutoksen suurimmaksi turvallisuusuhaksi https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ef7a56d-0065-4ca5-b241-292c63918201

MYÖS EUROOPPAA PIIRRETÄÄN/VISIOIDAAN UUDELLA TAVALLA: ENSIN liittokansleri Merkel (Presidentti NiinistöN kompatessa) Münchenin turvalisuuskonferenssissa

 

JA SITTEMMIN

MYÖS

Presidentti

MACRONIN

SUULLA.

SE HEILLE

SUOTAKOON..

 

 

 

Mutta se mitä ei voida hyväksyä oli Suomen ns. ”hybridi suurlähettiläs” Kinnusen ulostulos YLEssä  ja jota seuraavan päivän  ”PRAVDA” SITTEMMIN pääkirjoituksellaan komppasi.  https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006020211.html 

En tiedä oliko Kinnusella mielessään tämä voimakkaastikin kritisoitu Presidentti Urho Kekkosen teos vuodelta 1934 Demokratian itsepuolustus, mutta ”kaikuja” tuolta ajalta oli silti mielestäni kuultavissa.

Demokratian itsepuolustus oli Urho Kekkosen vuonna 1934 julkaisema pamfletti. Pamfletissa Kekkonen tarkasteli äärioikeiston ja äärivasemmiston liikkeiden demokratialle tuottamaa vaaraa. Kekkosen mukaan ääriliikkeet olivat ”demokratian vastaisia ja turvautuivat demokraattiseen vapauteen vain sen tuhotakseen”. Demokratialla oli oikeus ja velvollisuus turvautua pakkokeinoihin, jos valtiossa esiintyi toimintaa, joka tähtäsi demokratian tuhoamiseen ja voimassa olevan valtiojärjestyksen kumoamiseen. Pakkotoimet olivat kuitenkin kaksiteräinen miekka eikä niitä tule käyttää yli todellisen tarpeen sillä muuten demokratia muuttuu itse hirmuhallitukseksi. Ennen pakkotoimiin ryhtymistä oli myös koetettava saada aikaan parannuksia ja korjauksia niihin epäkohtiin, jotka ovat myötävaikuttaneet ääriliikkeiden suosion kasvuun.

 

 

 

Euroopassa ja etenkin Suomessa on siis meneillään ennennäkemättömän voimakas mielipiteenmuokkasoperaatio – ”hybridi uhkaan” varautumsen varjolla – jossa toisinajatteliat (lue; mm.EU – kriittiset) pyritään lähes täysin vaimentamaan – ikään kuin ihmisillä ei olisi kykyä itse luoda objektiivisia arvioita asioista.

 

”Suurlähettläs” Kinnusen älyllisesti täysin kestämättömät argumentit peiteltyine uhkauksineen ja ”isällisine” varoituksineen (” Kaikki ei tule ulkopuolelta. Kykenemme `vaikuttamiseen´ myös ihan kotimaisin voimin.”

SEKÄ 

” Maahanmuutto- ja EU-vastaisuus (lue;kriittisyys) aseina ”

         JA EDELLEEN

 ” Kaikkea ei kannata katsella hybridilinssien läpi. On kuitenkin syytä olla tarkkana, millaisia keskusteluja somessa leviää ja MILLAISIA KESKUSTELUJA ITSE LEVITTÄÄ.”

 

 

 

Nämä ”hybridi suurlähettilään” häikäilemättömän leimaavat ja avoimen peitellyt PELOTTELUT ja kehoitukset ITSESENSUURIIN hakevat vertaistaan itsenäisen Suomen historiasta. Lapuan liikkeen agitaattoritkin  kalpenisivat kateudesta edellämainittujen ”ajatuskukkasten” johdosta.

 

 

HARVOIN ON KUULTU TAI NÄHTY NÄIN VASTAANSANOMATTOMAN MANIPULATIIVISTA ULOSTULOA NS.VIRALLISEN TASON TAHOLTA; SE ITSE ASIASSA KYLLÄ VAIKUT TAA nk.”MEDIAPOOLISSA” ENNALTA VALMISTETULTA KUVIOLTA.                               

 

Exemplie gratia : Tämä Kinnusen visio on poikkeuksellisuudessaan kuitenkin niin räikeä hyökkäys MIELIPITEENILMAISUN  VAPAUTTA kohtaan , että on vakavasti harkittava eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen kääntymistä.

 

” OIKEUSASIAMIEHEN TEHTÄVÄ ON VALVOA, ETTÄ VIRANOMAISET JA VIRKAMIEHET NOUDATTAVAT LAKIA JA TÄYTTÄVÄT VELVOLLISUUTENSA. LISÄKSI OIKEUSASIAMIEHEN VALVONTAAN KUULUVAT MYÖS MUUT SILLOIN, KUN HE HOITAVAT JULKISTA TEHTÄVÄÄ.

 

TYÖSSÄÄN OIKEUSASIAMIES SEURAA ERITYISESTI, ETTÄ PERUS- JA IHMISOIKEUDET TOTEUTUVAT. Hänellä on lisäksi erityistehtävänä valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa.” https://www.oikeusasiamies.fi/fi/oikeusasiamiehen-tehtavat-

 

En ole eläissäni lukenut suomalaista ns. virallisen tason tekstiä, jossa rivien välissä suorastaan peloitellaan itsenäisesti ajattelevia ihmisiä (ITSESENSUURIN KAUTTA)  ”postaamsta” VÄÄRÄNLAISIA(sic!) tekstejä esim.” SOMEeen.

Venäjällähän sensuurilakia (valhetiedon levittämisestä[!]) ollaan viemässä oikeusistuimien piiriin, joissa SYYTTÄJÄVIRANOMAINEN päättää mikä on ”valhetietoa”(!) 

 

 

O TEMPORA, O MORES!

 

JA KUTEN TODETTUA: MYÖS EUSSA ON MENEILLÄÄN ENNENÄKEMÄTTÖMÄN VOIMALLINEN VAIKUTUSYRITYS MERKELIN,  MACRONIN,DONALD TUSKIN, Wolfgang schäubelin ETC. ETC. ”establishmentin” TAHOLTA

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/macronin-nationalismista-koko-eurooppaa-varoittava-kirje-maalaa-liian-synkan-uhkakuvan-arvioivat-suomalaisvaikuttajat-kirje-pursuaa-ideoita/7311602

 

 

 

Keisarin vaatteet – sananvapauslakimme todelliset kasvot

 

Tulkitaanko Euroopan sananvapaus-artiklaa Suomessa? Jospa tulkittaisiin eri tavalla?

 

 

EU:n sananvapauslainsäädännön peruslauseke on tämä:

 

”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvojana.”

Sopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin(EIT). EIT:n tuomiot ovat sitovia vain maissa, jossa jutun osapuolet sijaitsevat. Siitä huolimatta EIT:n päätökset on huomioitava kaikissa sopimusmaissa sananvapauteen liittyviä juttuja käsiteltäessä.

 

EIT:n sananvapauskäsityksessä on korostunut ilmaisun muodosta ja sisällöstä riippumaton vapaus. Ratkaisuissa on painotettu median edustavan moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, jolloin median sananvapauden piiriin kuuluu myös informaatio, joka ei ole kaikkien piirien mukaan hyväksyttävää, vaan voi olla ristiriitaista, loukkaavaa, järkyttävää tai hämmentävää.

 

 

copyright.youtube.com

”Speak no Evil | See no Evil
Hear no Evil”

 

JATKAN VIELÄ EDELLÄ KÄSITELTYÄ AIHETTA : SUU(R)LÄHETTILÄS KINNUNEN siis kiirehtii ulkopolittiispaavillisesti oikeaoppineena asiantuntijana varoittelemaan hybridiuhkien vaaroista ja kertomaan meille miten tulee ajatella. EU-kriittiset sekä muut itsenäiseen ajatteluun kykenevät ”toisinajattelijat” kavahtakoot! ” 

”– hakkerointi, vuodot, trollaus, palvelunestohyökkäykset, eripuraa keskusteluun mm. EU- ja ulkomaalaisvastaisuudella”

Aiheet joita ei saa kommentoida ja joista on olemassa ainoastaan yksi oikea näkemys – koska muu on eripuran luontia keskusteluun 😂😂😂

Aivan uskomatonta sensurointipyrkimystä suurlähettiläs Mikko Kinnuselta ja Kansanradiolta.

 

Näitä minusta täysin käsittättömällä infantiilisuudella julkituotuja linjauksia mielipiteen – ja sananvapauden suhteen ei yksinkertaisesti voi ohittaa kevyesti.

 

– NIIN KUIN SUOMALAISESSA VALTAMEDIASSA NÄYTTÄÄ NYT KUITENKIN – ILMEISESTI ”MEDIAPOOLIN” SUSIOLLISELLA MYÖTÄVAIKUTUKSELLA – KÄYNEEN.

 

KUN NÄIN KORKEAN TASON ”diplomaatti” PUHUU, NIIN SILLOIN ON OLEELLISTA SELVITTÄÄ MYÖS SE MITÄ JÄTETÄÄN SANOMATTA JA MITÄ ”RIVIEN VÄLISSÄ” SANOTAAN.

 

 

 

 

 

 

MIELESTÄNI tässä pyritään nyt selkeästi viralliselta taholta linjaamaan ns. (ulko/sisä)poiittisesti oikeoppinutta ajattelua lähes STASI – tyylisellä mielenhallinta/ohjaus kampanjalla (YLE + mm.Hesari ).

Tämänkaltaista tyylipuhdasta isänmaallista, sanan . ja mielipiteenvapauteen perustuvaa ajattelua  vastustavaa globastistista (lue; EU ensin, sitten vasta Suomi) roskaa ( jollaista olemme tähän asti kuulleet lähinnä UPIn kaltaisista yhdentotuuden ”ajatuspajoista”) …

 

 

… EI VOI – TOISTAN VIELÄ KERRAN – YKSINKERTAISESTI  OLANKOHAUTUKSELLA OHITTAA – NIIN KUIN ”TOTUUSMEDIAN” PIIRISSÄ NÄYTTÄÄ SIIS KÄYNEEN. 

– Eero Heinäluoma MTV:lle: ”Olen ollut 16 vuotta erilaisissa johtotehtävissä enkä ole törmännyt epäasialliseen vaikuttamiseen tai uhkailuun”

 

Jean Monnetin, EU:n perustajiin kuuluvan ranskalaisen pankkiirin ja liikemiehen, sanotaan lähettäneen seuraavanlaisen viestin eräälle ystävälleen:

 

”Euroopan kansakuntia pitäisi ohjata kohden supervaltaa ilman, että ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys. Tämä voidaan toteuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen tarkoituksen valepukuun mutta johtaa lopullisesti ja peruuttamattomasti liittovaltioon.”

 

Monnetin sanat on syytä ottaa vakavasti. Juuri näin on käymässä. Ihmiset eivät ymmärrä, mistä on kysymys. Heitä on petetty ja heitä harhautetaan kaiken aikaa, mutta he eivät tiedä tai usko sitä. 

                                                     

KLIKKAA TWIITTIÄ ⇑ NIIN NÄET VIESTIKETJUN KOKONAISUUDESSAAN

                           

         

”Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.” 

 

”Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään.”   

 

 

Facebook Punishes Groups For Questioning Human Impact on Climate Change

Facebook continues to use its weight to change public discourse.Facebook Climate Change Discussion

 

 

”As I have said many times, there is no long term future for anyone who successfully challenges the leftist narrative on Silicon Valley-controlled social media sites. Until we see actual regulation, prepare accordingly.” – Paul Joseph

                                                                     

 

Totuudesta vihaiseksi tulevat ainoastaan ne, jotka elävät valheessa.

 

Kaikki on vääristynyt;

kaikki on ylösalaisin.

Lääkärit tuhoavat terveyden,

asianajajat tuhoavat oikeudenmukaisuuden,

yliopistot tuhoavat tiedon,

hallitukset tuhoavat vapauden,

keskeiset tiedotusvälineet tuhoavat informaation ja

uskonnot tuhoavat KRISTILLISEN hengellisyyden.

 

 

Se, mikä erottaa meidän aikamme aiemmista aikakausista, on tiedotusvälineiden JA SOSIAALISEN MEDIAN TENLOGIAJÄTTIEN pelottava valta – ja propaganda – ad nauseam (pahoinvointiin asti),

TOTUUSMEDIAN KÄSITYKSIÄ ON VOITAVA KYSEENALAISTAA ILMAN PELKOA VIRANOMAISTEN HARJOITTAMAA PAKOTEPOLITIIKAA KOHTAAN.

 

 

Natsi – Saksan harjoittama propagandahan oli :”a fabrication constructed of perjury, forgery, distortion of fact and misrepresentation of documents’” (‘pelkkä valhe, joka koostuu valapattoudesta, väärennöksistä, tosiasioiden vääristelyistä ja asiakirjojen vääristä tulkinnoista’).

 

 

Virallisten valtamedioiden uutispalveluisa on ollut selkeästi nähtävissä tietoista valikoivuutta sitä kohtaan MITÄ aiheita uutisoidaan ja mitkä jätetään uutispimentoon –  ja täten myös ovat tulleet sensuroineeksi niiden ihmisten ilmaisunvapautta (sananvapautta), jotka ovat kyseenalaistaneet vallitsevan konsensuksen.

 

Päätän kirjoitukseni tähän ajatukseen:

”Tiedon pahin vihollinen ei ole tietämättömyys. Se on kuvitelma tiedosta.”

 

 

 

 

Understanding State Propaganda From The USSR to The USA

 

undefined

BUT WHILE SOVIET PROPAGANDA WORKED ON A LINEAR BUSINESS MODEL, TODAY’S AMERICAN AND EUROPEAN PROPAGANDA MACHINE WORKS ON A TRIANGULAR MODEL. AT THE TOP OF THE TRIANGLE IS BIG BUSINESS. AT THE BOTTOM TWO POINTS OF THE TRIANGLE ARE GOVERNMENT AND MEDIA – BOTH OF WHICH WANT THE HELP OF BIG BUSINESSES IN ORDER TO ENRICH THEMSELVES.

IN ORDER TO ACCOMPLISH THIS, BIG BUSINESS WILL DONATE VAST SUMS OF MONEY TO ALL MAJOR POLITICAL PARTIES SO THAT IN SPITE OF WHO IS IN PUTATIVE CONTROL, THEY’LL GENERALLY GET WHAT THEY WANT OUT OF GOVERNMENT. TO KEEP THE PEOPLE UNAWARE OF THIS SCHEME, BIG BUSINESS WILL INVEST IN THE SHARES OF MEDIA OUTLETS IN ORDER FOR STORIES FAVOURABLE TO THEIR BUSINESS INTERESTS GETTING AIR TIME. LIKEWISE, BECAUSE GOVERNMENT DOES NOT WANT ITS OWN COMPLICITY WITH THE DESIRES OF BIG BUSINESS TO BE EXPOSED, IT TOO WILL OFFER MEDIA CORPORATIONS CARROTS AND STICKS SO THAT THEY NEVER STEP OUT OF LINE.

 

SOME OF THE MOST POPULAR CARROTS INCLUDE EVERYTHING FROM GENEROUS TAX BREAKS, THE IGNORING OF UNETHICAL BUSINESS PRACTICES BY MEDIA REGULATORS, TO INVITATIONS FOR SO-CALLED “JOURNALISTS” TO ATTEND ELITE GOVERNMENT EVENTS. THE STICKS ARE MERELY THE OPPOSITE OF THE CARROTS AND MORE OFTEN THAN NOT, EVERYONE DOES WHAT THEY ARE TOLD SO LONG AS THE INCREASINGLY WORTHLESS PAPER CURRENCY KEEPS BEING HANDED OUT TO THE GOOD SOLDIERS OF THE MEDIA-INDUSTRIAL COMPLEX.

 

THE RESULT IS THE SAME AS IT WAS IN THE USSR. EVERY DAY MAJOR WESTERN MEDIA OUTLETS (THE LARGEST OF WHICH ARE AMERICAN) TELL THE MASSES WHAT THEY CANNOT SAY IF THEY WANT TO KEEP THEIR JOB, GET A CREDIT CARD, A MORTGAGE, MAINTAIN A POSITION OF HIGH SOCIAL STANDING AND STAY ON THE RIGHT SIDE OF THE LAW. THE ONLY DIFFERENCE IS THAT BECAUSE THE WESTERN BUSINESS MODEL IS ONE THAT PRETENDS TO BE OPEN, WHILE THE SOVIET MODEL DID NOT HIDE THAT IT WAS ALL CONTROLLED BY THE STATE, SOME IN THE WEST ARE ACTUALLY STILL STUPID ENOUGH TO BELIEVE THAT THE PROPAGANDA THEY SEE IS EITHER THE TRUTH OR AN ATTEMPT TO TELL THE TRUTH, WHEN THE REALITY IS THAT IT IS MERELY GUIDANCE ABOUT WHAT ONE CANNOT DISAGREE WITH IN PUBLIC UNLESS ONE IS WILLING TO TAKE A MAJOR RISK TO ONE’S ECONOMIC AND SOCIAL WELFARE.  

 

THUS, THE AMERICAN AND EUROPEAN MEDIA CONSTANTLY SEND MESSAGES THAT IT IS IMPERMISSIBLE TO HAVE AN OPINION CONTRARY TO THE STANDARD LINE ON THE FOLLOWING ISSUES: INVADING OTHER PEOPLE’S NATIONS IN THE NAME OF “HUMAN RIGHTS”, CLIMATE CHANGE BEING THE FAULT OF ANYONE WITH A CAR, THE WONDERS OF NARCOTICS AND PORNOGRAPHY, WHY STRICT EDUCATION IS SOMEHOW EVIL AND WHY FIAT CURRENCIES ARE JUST SWELL.

 

THUS, JUST AS SOVIET PROPAGANDA HAD SLOGANS THAT INSULTED THE INTELLIGENCE OF THE ORDINARY PERSON LIKE “BROTHERHOOD OF NATIONS” IN ORDER TO KEEP PEOPLE FROM QUESTIONING WHY CERTAIN INVESTMENTS WERE GOING TO FAR OFF HINTERLANDS WHILE RUSSIA’S HEARTLANDS WERE BEING ECONOMICALLY DESTROYED, SO TOO DO WESTERN PROPAGANDISTS USE TERMS LIKE “FACT CHECKING” TO IMPLY THAT ANYONE WHO DISAGREES WITH A CORPORATE (AND HENCE GOVERNMENT) SANCTIONED “FACT” IS A DECEITFUL LIAR THAT SHOULD BE SHUNNED, SHAMED AND INSULTED AS SUCH. WHILE TERMS LIKE “FACT CHECKING” ARE MOSTLY USED BY SOCIAL ELITES WHO AUTHOR THE PROPAGANDA, ORDINARY PEOPLE TEND TO USE THE PHRASE “POLITICALLY INCORRECT” TO SIGNAL TO THEIR FELLOW MAN WHAT CANNOT BE SAID UNDER FEAR OF SOCIAL AND ECONOMIC PUNISHMENT.

 

THIS IS WHY IN THE SEARCH FOR REAL NEWS, ONE OUGHT TO LOOK FIRST AT THOSE PROCLAIMING TO BE LITTLE MORE THAN ENTERTAINERS, RATHER THAN OFFICIAL PURVEYORS OF “FACT”. IN SOCIETIES WHOSE OFFICIAL NEWS OUTLETS HAVE VESTED INTERESTS IN GIVING PEOPLE NOTHING BUT GUIDANCE ON WHAT CANNOT BE SAID, THE BEST WAY TO AMUSE THE MASSES IS BY TELLING THE TRUTH THAT THEY ARE OTHERWISE NOT ONLY ALLOWED TO HEAR BUT MORE IMPORTANTLY, ARE NOT ALLOWED SAY IN THE OPEN WITH A STRAIGHT FACE.    http://ronpaulinstitute.org/archives/featured-articles/2019/february/11/understanding-state-propaganda-from-the-ussr-to-the-usa/

 

NYT’s Exposé on the Lies About Burning Aid Trucks in Venezuela Shows How US Government and Media Spread Pro-War Propaganda

 

          Every major US war of the last several decades has begun the same way: the US government fabricates an inflammatory, emotionally provocative lie which large US media outlets uncritically treat as truth while refusing at air questioning or dissent, thus inflaming primal anger against the country the US wants to attack. That’s how we got the Vietnam War (North Vietnam attacks US ships in the Gulf of Tonkin); the Gulf War (Saddam ripped babies from incubators); and, of course, the war in Iraq (Saddam had WMDs and formed an alliance with Al Qaeda).

 

 

 

vartio paikalla

CUI BONO ?

Uusi Suomi

CUI BONO ?

BELTSASSAR

pakkosiirtolaisena Babyloniassa

%d bloggers like this: