UKRAINASTA

– AFP
Image caption Far-right activists in Ukraine have been demanding martial law

 

 

Tässä jo vuosia jatkuneessa Ukrainan-kriisi uutisoinnissa minua on mietityttänyt erityisesti  ainakin kolme mieleeni tulevaa seikkaa.

Näistä ”huomioistani” ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä, mutta mielestäni olisi oleellisen tärkeätä kuitenkin huomioida ja tiedostaa nämä seikat kun ja jos seuraa niin kotimaista kuin ulkomaistakin Ukrainan kriisi uutisointia. Esitän mediakriittiset näkemykseni ikään kuin ” teesien ” muodossa.

 

1. SUOMI EI OLE = UKRAINA. Kun haastatellaan suomalaisia ulko/sotilaspolitiikan asiantuntijoita ja maan ylintä johtoa tulisi pitää mielessä, että he ovat mielestäni huolissaan tilanteesta erityisesti siksi, että he tuntuvat perustavan ajattelunsa siihen aksioomaan, että se mikä on tapahtunut Ukrainassa (Venäjän rajanaapurissa) voi tapahtua myös Suomessa(myös Venäjän rajanaapurissa).

 

Tästä on mielestäni seurannut myös nämä lähes piinallisen ylikorostuneen

” lämpimät ” suhteet kansansuosionsa aallonpohjassa rypevään Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoon.

Ulkoministeriön lähes yli-innokas vaahtoaminen Ukrainan valtion kansallisen suvereniteetin puolustamiseksi lähes jokaisessa kansainvälispoliittisen tilanteen ja julkilausuman yhteydessä on mielestäni myös nähtävä tätä taustaa vasten.

 

TOISTAN: MUTTA KUN SUOMI EI OLE = UKRAINA. Perustelen väitettäni Krimillä sijaitsevan Sevastopolin laivastoaseman sekä (kuten uutisista olemme voineet havaita) Krimin niemimaan geopolittissotilaallisen erityismerkityksen (ja sijainnnin) takia. Ahvenanmaa (kuin mikään muukaan Suomelle kuuluva alue [paitsi ehkä Lappia lukuun ottamatta ja sekin vain Muurmannin alueen  ja – radan MAHDOLLISEN TURVAAMISEN takia] ei ole strategiselta merkitykseltään Krimin niemimaahan verrattavissa eikä täällä ole  ole koskaan ollut mitään Sevastopolin laivastotukikohtaan verrattavissa olevaa venäläisten laivasto/sotilastukikohtaa. Suomesta ei siis mielestäni löydy mitään strategisesti venäjää kiinnostavaa asiaa – toisin kuin ukrainasta; joka ulottaa alueensa aivan venäjän ”sydänmaihin”saakka. siksi siis venäläisten erityinen hermostuneisuus asiasta. siellä ilmeisesti koetaan, että nato pyrkii aivan ”iholle” saakka.

 

Em. syistä johtuen – tiedoksi saatettakoon – Venäjä oli jo ajoissa informoinut länttä/NATOa entisten Itä-Euroopan maiden NATO-jäsenyyksien jälkeen, että jos Ukraina alistettaisiin myös jonkinlaiseksi lännen ”vasallivaltioksi/alueeksi” niin Venäjä tulisi tähän reagoimaan.

Niin kuin sitten tapahtuikin.                                            

 

2.  Lännen – erityisesti USAn toiminta – kriisin taustalla.

Lainaus:

” The forbidden truth is that the West has engineered –through a carefully staged covert operation– the formation of a proxy regime integrated by Neo-Nazis.

 

Confirmed by Assistant Secretary of State Victoria Nuland, key organizations in the Ukraine including the Neo-Nazi party Svoboda were generously supported by Washington: “We have invested more than 5 billion dollars to help Ukraine to achieve these and other goals. … We will continue to promote Ukraine to the future it deserves.” Linkki artikkeliin tästä  (” Extra bonuksena em. Victoria Nulundin kuuluisa “F**k the EU”-kommentti tästä).

 

© Mary Evans & Getty Images
– Firenzeläinen kirjoitti raa’an käsikirjan hallitsijoille
Niccolò Machiavelli opasti hallitsijoita levittämään pelkoa vihollistensa keskuuteen ja murskaamaan kilpailijansa. Teos yhdistettiin pian murhiin, julmuuksiin ja juonitteluihin kaikkialla EuroopassaTämä puoli kriisin syntyyn on siis täysin ohitettu länsimaisessa – etenkin suomalaisessa – uutisoinnissa. Ukraina on valtavan kokoinen maa, mutta 5 miljardia dollaria sinne sijoitettavaksi on silti valtava määrä rahaa käytettäväksi erilaisten, silloisen Presidentti Janukovitshin vastaisen, opposition rahoittamiseksi.

 

 

 

Maidanin –  traagiset ja ilmeisesti vieläkin loppuun saakka selvittämättömät – tapahtumat alkoivat siitä kun Janukovitsh perääntyi Ukrainan ja EUn välisestä aiesopimuksesta.

KYLLÄ; MYÖNNÄN ETTÄ JANUKOVITSHIN HALLINTOTAVASSA OLI EPÄSELVYYKSIÄ. (Mutta eivät ne ukrainalaiset nykyiseenkään presidenttiin ole kovin tyytyväisiä… [mistä Poroshenkon vain 8%:n suuruiset kannatusluvut kielinevät]).

 

MAIDANIN TAPAHTUMIEN PERIMMÄINEN SYY oli mielestäni silloisen presidentti Janukovitshin Venäjä-myönteinen politiikka, jonka vastaisia voimia USA siis oli rahoittanut 5:llä MILJARDILLA dollarilla! TÄMÄ METODI JA KONSEPTI EPÄVAKUDEN LUOMISEKSI JA VALLANKUMOUSTEN JÄRJESTÄMISEKSI ON MYÖS SUOMEN VIRANOMAISTEN MIELESTÄNI SYYTÄ PANNA MERKILLE.

 

Palataanpa 8 vuotta taaksepäin.

 

Muistaako kukaan mitä Putin silloin ehdotti EU:lle?

 

”Ehdotamme (EU:lle) yhtenäisen talousalueen perustamista joka ulottuu Lissabonista Vladivostokiin.

Tulevaisuudessa voisimme harkita jopa vapaakauppa-aluetta tai sitäkin syvempää taloudellista yhteistyötä. Lopputulos olisi koko mantereen kattava markkina-alue jonka arvo olisi biljoonia euroja.”

 

Tässä on tämän nyt jo pitkään käynnissä olevan geopoliittisen (ukraina/Itä-ukraina)  riidan ydin.

 

 USA ei missään tapauksessa halunnut sitä että eurooppaan muodostuisi valtamereltä valtamerelle oleva maailman suurin talousalue – tai vielä pahempaa; yhteismarkkina, joka toden teolla haastaisi USAn talouden alueella.

Vielä pahempaa olisi jos siihen liittyisi Kiinakin mukaan.

 

Se jos mikä jhaastaisi usan hegemonistisen valtapolitiikan joka näkee venäjän ja kiinan strategisina haastajina (ja kai vähän EU:kin).

 

Niinpä rakennettiin Ukrainasta vallanvaihdolla anti-venäjä aluetta epävakauttamaan ja käytettiin maata pelivälineenä aloittaa Venäjän eristäminen EU:sta, rautaesirippu takaisin ja eurooppa takaisin tiukempaan USA:n kontrolloimaan taloudelliseen etupiiriin.

 

Venäjä on konkreettisesti hakenut yhteistyötä EUn kanssa, ei sotaa. (mitä ihmeen hyötyä venäjällä sodasta olisi? mielestäni ainoastaan hävittävää (”There is no such a thing as winnable[nuclear] war”). 

 

Venäjä on toistuvasti sanonut että se haluaa vahvan ja itsenäisen euroopan, eikä USAn geopolitiikan sätkynukkea, joka tekee asioita kuten jälleen hajottaa euraasian alue kahtia omaksi tappiokseen USAn edun puolustamiseksi.           – https://oma.uusisuomi.fi/kayttaja/jannepohjala(osin).

                                                                                                                      

 

  

 

3 .Tämä KOLMAS  ”TEESINI” liittyy jo ensimmäisessä ”teesissäni” esittämiinI näkökohtiin.

ON NIMITTÄIN JOSKUS HYÖDYLLISTÄ KATSOA KARTTAA/TAPAHTUMIA VENÄJÄNKIN NÄKÖVINKKELISTÄ ESIM. TÄSTÄ.

JA KYLLÄ; TÄMÄ EI SILTI OIKEUTA VENÄJÄÄ RIKKOMAAN TOISTEN MAIDEN ALUEELLISTA SUVRENITEETTIA, MUTTA SE ON HYVÄ PITÄÄ MIELESSÄ KUN ASIOISTA PUHUTAAN JA NIITÄ POHDITAAN. VIITTAAN MYÖS JO AIEMMIN ESITTÄMÄÄNI VENÄJÄN LÄNNELLE/NATOLLE ESITTÄMÄÄN ULTIMAATUMIIN ERITYISESTI SEVASTOPOLIN LAIVASTOASEMAN JA KRIMIN NIEMIMAAN GEOPOLIITTISSOTILAALLISEEN  ASEMAAN LIITTYVIEN ONGELMIEN TÄHDEN.

 

4.Ja ” last but not least ”: Viimeinen ” teesini ” on erityisesti USAn ( jonka johdatusnuorassa sekä” käsikassarana ” NATO muuten faktisesti on) – ja aivan erityisesti USAn KONGRESSIN – avoimesti russofobistinen asenne kaikkeen Venäjään liittyvään. USAn puolustusdoktriini on vuosituhannen alusta lähtien pyrkinyt status quon säilyttämiseen = USAn hegNENemonistinen maailmanpoliisiroolIn säilyttämiseen ja tuon doktriinin mukaan erityisesti Kiina ja Venäjä (ja nyt myös ilmeisesti vähän jo EUkin) ovat sen geopoliittisia haastajia, mikä näkyykin mielestäni selvästi erityisesti nykyisessä USAn ulkopolitiikassa. Venäjä on siis kansainvälispoliittinen roisto ja USA ”hyvä” maailmanpoliisi joka haluaa levittää demokratian ilosanoman merkeissä omaa turvallisuuspoliittista agendaansa.Viittaan myös jo edellä esittämiini Victoria Nulundin esittämiin kommentteihin sekä esim. tähän artikkeliin joka käsittelee sangen kriittisesti mm. edesmenneen USAn senaattori John McCainin toimintaa:

 

” The past months in Ukraine have seen a state sponsored neo-Nazi militia called C14 carrying out a pogromist rampage against Ukraine’s Roma population, the country’s parliament erecting an exhibition honoring Nazi collaborators, and the Ukrainian military formally approving the pro-Nazi “Glory to Ukraine” greeting as its own official salute.

 

Ukraine is now the sick man of Europe,

a perpetual aid case bogged down in an endless war in its east. In a testament to the country’s demise since its so-called “Revolution of Dignity,”

the deeply unpopular President Petro Poroshenko has promised White House National Security Advisor John Bolton that his country — once a plentiful source of coal on par with Pennsylvania — will now purchase coal from the U.S. Once again, a regime change operation that generated a failing, fascistic state stands as one of McCain’s greatest triumphs.”

 

On olemassa englanninkielinen lausahdus. “ treat like one, and it starts to act like one” 

 

 

Nyt jo vuosia jatkunut, LÄHES hysteeriset mittasuhteet saavuttanut jatkuva, AngloAmerikkaisista lähteistä kumpuava kyltymätön russofobistinen ( Putin demonisointeineen ) viha on vienyt suuvaltasuheet lähes kaikkien aikojen aallonpohjaan.

 

Kyllä Venäjä varmastikin on voinut vaikuttaa jonkinlaista hybridivaikuttamista ja – uhkia; mutta näen ne,  niin kuin kaikenlaiset GPS – häirinnätkin, enemmänkin oireina vakavasta turhautumisesta jota Venäjän johdossa koetaan tuon jo vuosia jatkuneen Venäjä-vastaisuuden takia kuin minään Venäjän uutena sotilaallispoliittisena doktriinina.

 

Ei Italian valtion vuotuisen bkt tason omaava valtio kykene haastamaan NATOa kaikilla osa – alueilla – hyvä jos se pystyy EDES PUOLUSTUKSELLISEEN TOIMINTAAN valtavan maa – alueensa puolustamiseksi.

 

Kuten sanottua; Venäjä varoitti JO HYVISSÄ AJOIN ENNEN Maidanin – aukion tapahtumia, että se tulisi reagoimaan Ukrainan ” länsimaalaistamiseen ” ( lähinnä em. puolustusstrategisista syistä johtuen ) ja näin myös tapahtui.

NYKYISET KRIMIN TAPAHTUMAT OLISI SIIS MIELESTÄNI MYÖS SYYTÄ NÄHDÄ EM. LÄHTÖKOHDISTA KÄSIN.

 

News

War will continue so long as Ukraine government stays: Putin

 

Russian President Vladimir Putin dismissed Ukraine's economic problems, saying POOL/AFP/File / Pavel Golovkin Russian President Vladimir Putin dismissed Ukraine’s economic problems, saying ”It’s always easier to blame economic failures on war”

Russian President Vladimir Putin said Saturday he saw no end to the conflict in eastern Ukraine ”as long as the current authorities remain in power.”

”The current Ukrainian authorities have no interest in resolving the conflict, especially by peaceful means,” Putin told reporters at the end of the G20 summit in Argentina.

”As long as they remain in power, the war will continue,” the Russian leader said.

 

The conflict pitting Russian separatists against Ukrainian government forces is estimated to have claimed more than 10,000 lives — one-third of them civilian — since it broke out four years ago.

The war has strained relations with Western powers. They blame Putin for starting the conflict in 2014, when his forces annexed Crimea, laying the ground for Russian separatists to seize cities in eastern Ukraine.

Heavy military spending and the loss of vital industries in the separatist regions have weighed heavily on Ukraine’s economy.

 

And Kiev has received only around half of a $17.5 billion rescue loan from the International Monetary Fund (IMF) because of the slow pace of reforms that include anti-corruption measures.

But Putin dismissed Ukraine’s economic problems on Saturday, saying, ”It’s always easier to blame economic failures on war.”

”It’s always the ’outside aggressor’ who is guilty,” he said.

 

FSB piti poikkeuksellisen tiedotus­tilaisuuden: Venäjä tiukensi puheitaan Kertšin­salmen väli­kohtauksesta

FSB:n mukaan kiinniotetut ukrainalaissotilaat eivät ole sotavankeja, koska Venäjä ja Ukraina eivät ole sodassa.

Venäjä tiukensi lauantaina puheitaan Kertšinsalmen toissaviikkoisesta välikohtauksesta, kun turvallisuuspoliisi FSB piti aiheesta harvinaisen tiedotustilaisuuden.

Tilaisuudessa FSB sanoi epäilevänsä, että ukrainalaissaattueen kohteena oli Venäjän aiemmin tänä vuonna rakentama Kertšinsalmen ylittävä silta. FSB myös ilmoitti 24:n tilanteessa kiinniotetun ukrainalaisen olevan rikoksesta epäiltyjä, eikä sotavankeja.

 

 

SUOMESSA ei kuitenkaan ole mielestäni MITÄÄN mikä voisi aiheuttaa vastaavia ongelmia meille Venäjän taholta; paitsi korkeintaan mahdollinen NATO-jäsenyyyshakemus – tai yhä hirvittävämmäksi käyvä, suomalaisen median rummuttama russofobistinen uutisointi.

 

MISTÄ LÖYTYISI VIELÄ NS. ”TOLKUN ” MIEHIÄ JA NAISIA TÄMÄN JÄRKYTTÄVÄN, JATKUVAN, VIHAMIELISEN, SUOMEN EDUN VASTAISEN JA KUVITELTUIHIN  ”FAKTOHIN ” PERUSTUVIEN  VIHOLLISKUVIEN LUOMISESTA KUMPUAVIEN VASTAKKAINASETTELUJEN HILLITSEMISEKSI?

 

TOIVOTTAVASI JOSTAIN JA PIAN.

 

VoI olla, että ” noottien ” lähettelyjen ja vaihtamisten aika ei siis ainakaan vielä – VALITETTAVASTI – ole ohi.

 

By Reuters

  • MOSCOW — Russia’s Ministry of Defence said on Monday it was deploying more than 10 Sukhoi SU-27 and SU-30 fighter jets to Crimea after Foreign Minister Sergei Lavrov alleged Ukraine was preparing ”a provocation” near Crimea before the end of the year.

 

TOIVOTTAVASTI EI!!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Porin prikaatin jääkärikomppania läpäisi Naton arvioinnin

Jääkärikomppania on ensi vuoden ajan sekä Naton NRF-valmiudessa että osa Suomen ilmoittamaa YK:n ja EU:n joukkopoolia.

 

Varusmiehiä sotaharjoituksessa. – kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Porin prikaatin 1. jääkärikomppania on läpäissyt sotilasliitto Naton tekemän suorituskyvyn arvioinnin, ilmoittaa Maavoimat.

Arviointi yhdistettiin kriisinhallinnan harjoitukseen, joka pidettiin Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa marraskuun lopulla. Naton valtuuttama suomalaisista ja ulkomaalaisista arvioitsijoista koostuva ryhmä esittää nyt Natolle, että jääkärikomppanian taisteluvalmiutta vahvistetaan.

– Tämä osoittaa, että pystymme antamaan varusmiehille kansainvälisen kriisinhallinnan vaikeisiin olosuhteisiin tähtäävän koulutuksen, Porin prikaatin komentaja, eversti Mika Kalliomaa sanoo.

 

Porin prikaatin 1. jääkärikomppania on ensi vuoden ajan sekä Naton NRF-valmiudessa että osa Suomen ilmoittamaa YK:n ja EU:n joukkopoolia. NRF tarkoittaa niin sanottuja Naton nopean toiminnan joukkoja.

 

Naton nopean toiminnan joukot

 

NATO Response Force (NRF) on vuonna 2003 Nato-maissa perustettu joukko, jonka tarkoituksena on kyetä lähtemään toiminta-alueelle viidessä päivässä ja kyetä toimimaan 30 päivää omillaan ilman lisähuoltoa. NRF on osa neljästä toimenpidekokonaisuudesta, joiden tarkoituksena on parantaa Naton toimintakykyä. Muut kolme toimenpidekokonaisuutta ovat Prahan kokouksen toimintakykysitoumukset (the Prague Capabilities Commitment), Naton johtosuhteiden virtaviivaistaminen sekä strategisen esikunnan luominen Norfolkiin Virginiaan muotoilemaan liittolaisten asevoimien muutosta.

NRF on Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeldin kehittelemä idea. Tavoitteena on kerätä valmiuteen 25 000 miehen joukot käytettäväksi muutaman päivän varoitusajalla. Joukko on merkittävin Naton uudistushanke kylmän sodan päättymisen jälkeen.

 

Joukko on Naton ensimmäinen, joka yhdistää ilmavoimat, maavoimat ja merivoimat sekä erikoisjoukot saman komennon alaisuuteen.

Joukkoa voidaan käyttää Naton 5. artiklan mukaiseen yhteiseen puolustukseen tai Naton 5. artiklasta riippumattomiin tehtäviin, kuten evakuointeihin, katastrofien jälkihoitoon, humanitaarisissa kriiseissä ja terrorismin vastaisissa operaatioissa. Sitä voidaan käyttää myös sotilaallisen voiman näytön välineenä diplomatian tehostamiseksi. Joukolla voidaan edistää Naton ja tarvittaessa myös Yhdistyneiden kansakuntien päämääriä.

 

Joukko julistettiin toimintakykyiseksi marraskuussa 2006. Joukon jäsenet palvelevat puoli vuotta, minkä jälkeen rotaatiossa tulevat seuraavat. Joukko sisältää tällöin prikaatin kokoisen maavoiman, kyvyn pakottavaan maihinnousuun tai maahanlaskuun, meritaisteluosaston, millä on lentotukialusyksikkö, amfibio-osasto ja pinta-alusosasto sekä ilmavoimaa, joka kykenee 200 taistelulentoon päivässä.

 

Rajuja väitteitä Venäjältä: USA:lla käynnissä salainen sotilaskampanja, Ukraina valmistelee hyökkäystä

 

Venäjältä kuuluu nyt rajuja väitteitä liittyen Venäjän ja Ukrainan väliseen konfliktiin. Uutistoimisto Tass raportoi Venäjän Etyj-edustajan Aleksandr Lukashevitsin puheista.

Lukashevits on sanonut Tassin mukaan Venäjän havainneen, että Yhdysvallat värvää kansalaisiaan erityistehtäviin Ukrainassa.

Lukashevits sanoo, että LinkedIn-yhteisöpalvelussa haetaan ukrainan kieltä osaavia Yhdysvaltain kansalaisia ”peitetehtäviin Ukrainassa”. Hänen mukaansa kyse ei voi olla muusta kuin Ukrainan militarisoinnista.

Lukashevits sanoo Tassin mukaan myös, että Itä-Ukraina on tiedottanut Etyjiä Ukrainan hallinnon ”suunnitellusta hyökkäyksestä”, joka saattaa tapahtua myöhemmin joulukuussa. Venäjän hallintoa myötäilevän valtiollisen median RT:n mukaan Venäjä sanoo, että Ukraina valmistelisi provokaatiota maan itäosassa tarkoituksenaan käyttää sitä keinona hyökätä kapinallisia vastaan.

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko tviittasi eilen torstaina englanniksi, että Venäjän aiemmat toimet Kertsinsalmella edellyttävät Ukrainalta ”selvää ja vahvaa vastausta”.

.

 

KIINA

 

 

CHANGES IN THE GLOBAL ECONOMY

 

The Conference Board estimates that by 2018, China’s contribution to global GDP will surpass that of the U.S. In other words, China’s economy will become more significant than America’s. How is this possible? Is the golden era of “Made in America” in our rearview mirror? Is China entering a modern-day economic dynasty?

As the chart below indicates, the U.S. contributed 21.2% of total global economic output in 1970. This remained consistent until the year 2000. In every year since, with one exception, America’s percentage of the world’s economic output has declined. In 2015, the U.S. contributed 16.7% of the world’s economy. By 2025, this is expected to fall to 14.9%. Equally noteworthy is the exceptional rise in China’s economy. In 1970, China was responsible for a mere 4.1% of the total. This rose to 15.6% in 2015. In 2025, China’s contribution to the global economy is projected to be 17.2%. Since 1990, China’s percentage of total global output has risen every year with one exception (1998), when it fell by one percent. The vertical black-dotted line on the chart denotes the year (2018) that China’s economic contribution is projected to surpass the U.S.

 

 

Global GDP - Regional Distribution 1970 to 2025

 

 

There are some other notable conclusions we can make from the chart. Europe’s economic contribution to global GDP is rapidly declining. India is gaining economic influence but still has a long way to go. In 2015, India’s contribution to global GDP was 6.7%. This is expected to rise to 8.7% by 2025. One of the most significant observations is that large developed economies are becoming less significant while smaller, emerging economies are gaining power. This is not a complete surprise as smaller economies are much more nimble than large ones.

The world’s economy is changing and globalization is alive and well. There will likely be a large number of new trade agreements in the months ahead as well as an increase in U.S. based companies deriving revenue overseas. Gone are the days when it was sufficient for investment analysts to analyze trends in the U.S., to the exclusion of foreign markets. In the current “global” climate, we must recognize how foreign companies will compete with U.S. corporations. Rising globalization should result in greater competition

 

The 19th party congress has set a roadmap for China’s modernization and full revival as a superpower, a timetable to redeem and restore the former glory of the Middle Kingdom.

A report delivered by Communist Party General Secretary Xi Jinping has decreed that the nation’s “socialist modernization” must be realised by 2035, and by the centenary of the People’s Republic in 2049, China wants to be a well-off, socialist superpower that is able to rule the roost worldwide.            

In line with the national blueprint, the report also stipulated that its military buildup must be in sync with China’s overall development: achieving modernization of the People’s Liberation Army by 2035 and turning the PLA into a world-class force by 2049.

15 years to catch up with the US: Kyodo

The PLA Navy has also been expediting the rollout of new cruisers, destroyer squadrons, supply ships and other escorts to form a complete aircraft-carrier strike group.

The PLA’s intercontinental ballistic missiles and rockets are on a par with the nukes owned by the US and ensure nuclear deterrence.

 

Japan’s Kyodo News estimated in an analysis that the PLA may just need 15 years to catch up with the US military in all key areas, provided that ample funding is guaranteed and the West’s arms embargo is loose enough that researchers in the Chinese can get hold of more cutting-edge weapons and systems – and develop copycat versions, which has been the approach favoured by Beijing to enable “breakthroughs” for defence technology.

Kenraali Gustav Hägglundin uusi kirja julkaistiin: ”Maailmassa on tulossa Berliinin muurin kaatumisen veroinen mullistus”

Kiinasta on Hägglundin mukaan tulossa taas kerran Keskinen valtakunta. Samalla läntiset arvot ja liberalismi ovat kriisissä ja Yhdysvallat vetäytymässä kuoreensa.

Hägglundin mielestä Suomessakin on turha kuvitella, että Venäjä tai Kiina voitaisiin käännyttää läntisen demokratian kannalle. Venäjällä niin sanotuille läntisille arvoilla nauretaan ja Kiinahan tietää jo ennestään olevansa kulttuurin kehto.

Hägglund ilmoittaa tässä olevansa eri mieltä kuin muuten suuresti arvostamansa presidentti Martti Ahtisaari.

Kiinalla ei ole tarvetta käännyttää muita. Sille riittää, että se tietää muutenkin olevansa maailman napa.

Hägglundin mielestä läntiset arvot eivät ole ihmiskunnan yleisiä arvoja. Koteloituva Eurooppa kuitenkin säästyy, koska Kiinalla ei ole tarvetta käännyttää muita. Sille riittää, että se tietää muutenkin olevansa maailman napa.

– Kiina on jo julistanut suurimmaksi vihollisekseen länsimaiset arvot, Venäjä on kutakuinkin samaa mieltä. Intiassa epätasa-arvo on institutionalisoitu kastijärjestelmässä – joka muka on kumottu – ja muslimeilla on kerta kaikkiaan erilainen suuntautuminen, Hägglund sanoo.

PEKINGIN SUURIN PROTESTANTTINEN KIRKKO SULJETTIIN

Zion-seurakunta on kieltäytynyt asentamasta viranomaisten vaatimia 24:ää valvontakameraa kirkkoon. Viranomaiset reagoivat sulkemalla kirkon ja takavarikoimalla kirkon materiaalin.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kiina-rajoittaa-raamattujen-myyntia/

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/bob-fu-kiinan-uskonnonvapaustilanne-pahin-kulttuurivallankumouksen/

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kiinassa-avataan-uusi-kirkko-joka-paiva/

Vuosikymmeniä vanha seurakunta suljettu Kiinassa

 

 

 

Kangasharju: Kiinan pitkä nousu päättyy luottokuplan puhkeamiseen

Mikael Sjöström

8.3.2016 09:40

Kiinan vientivetoisesta kasvusta ei ole jälkeäkään ja tuontilukuja suurennellaan todellisuutta korkeammaksi pääoman saamiseksi turvaan ulkomaille. Talous pysyy hengissä enää elvytyksellä.

https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/kangasharju-kiinan-pitka-nousu-paattyy-luottokuplan-puhkeamiseen-6335585

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju uskoo, että Kiinan elvytykseen perustuvan kasvun hinta on luottokuplan paheneminen.

Kiinan vallanpitäjät yrittävät pitää maan talouden liikkeessä finanssi- ja rahapolitiikan keinoin. Tämän vuoden vuoden budjetti on kolme prosenttia alijäämäinen suhteessa kokonaistuotantoon, keskuspankkikorkoa ja pankkien reservivaateita leikataan vielä ennen juhannusta.

Tämä kasvattaa rahan määrää ja luottokantaa. Luottokanta on virallisesti jo 2,4 kertaa kokonaistuotanto ja nousee lähes neljään, kun lukuun lisätään pankkisektorin ja varjopankkien luotot.

”Tähän mennessä taloushistoria ei ole nähnyt näin suuren velkataakan kaunista sulamista, vaan aina on rytissyt”, Kangasharju arvioi Nordean aamukatsauksessa.

Vientivetoista talouskasvua ei enää ole. Viime vuonna Kiinan vienti ja tuonti yhteenlaskettuna laskivat melkein 8 prosenttia. Helmikuussa viennin dollarimääräinen arvo laski 25,4 prosenttia ja tuonti 13,8 prosenttia vertailukaudesta.

Lisäksi Kiinan ulkomaankaupan tilastot ovat epäluotettavia. Nyt niitä vääristää eniten pääomavirtojen kontrollien kiertäminen.

”Tuoreen analyysin mukaan ulkomaankauppalukujen manipulointi selittää lähes 80 prosenttia Kiinan valuuttavarantojen laskusta viime elokuusta. Etenkin tuontia liioitellaan, mikä mahdollistaa maksut ulkomaille turvaan”, Aki Kangasharju sanoo.

 

Kiina palaa talouspolitiikassaan harkittuun elvytykseen

 

Kiina on siirtymässä talouspolitiikassaan elvyttämiseen. Se ottaa käyttöönsä koko keinovalikoiman raha- ja finanssipolitiikasta talouden sääntelyyn. Yksi elvyttämisen syistä on varautuminen Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan kiihtymiseen. Suurimmat syyt ovat kuitenkin Kiinan sisäisiä. Elvytyksellä voi olla heijastusvaikutuksia muihin kehittyviin talouksiin, erityisesti Aasiassa, kun sijoittajille selviää Kiinan talouskasvulleen asettama pohjataso.

Sijoittajien usko kehittyviin markkinoihin on horjunut kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Erityisesti levottomuutta on aiheuttanut talouskriisiin ajautunut Turkki. Tämän rinnalla Kiinan käännös talouden elvyttämiseen on hyvä uutinen. Kiinan päättäjät reagoivat talouskasvuun liittyviin huoliin ja osoittavat selvästi, että harkittuun rahapolitiikan, finanssipolitiikan ja sääntelyn keventämiseen on nyt syytä.

 

Updated on

It’s been called a mountain, a horror movie, a treadmill to hell and a bomb. To doomsayers, China’s $34 trillion pile of public and private debt is an explosive threat to the global economy. Or maybe it’s just a manageable byproduct of the boom that created the world’s second-biggest economy. Either way, the buildup has been breathtaking, with borrowing quadrupling in seven years by one estimate. (China doesn’t give a complete tally). President Xi Jinping has taken note, pushing authorities to announce a slew of measures that target risks lurking in the financial system. The challenge is how to wean the country off its debt drip without intensifying an economic slowdown. Since China is a key driver of global growth, it’s a matter of concern for everybody.

 

 

-1x-1

Orwellilaista unelmaa rakentamassa

Oletko kuullut järjestelmästä, jossa ihmisiä pisteytetään heidän käyttäytymisensä perusteella? Tieteisfiktiota? Ei, se on jo käytössä Kiinassa…

Kiina lanseerasi toukokuussa järjestelmän, jossa huonot ”sosiaaliset pisteet” rajoittavat juna- ja lentolippujen hankkimista. Se on estänyt jo yhdeksää miljoonaa ihmistä ostamasta kotimaan lentolippua.

Lisäksi pisteytyksellä on jo nyt vaikutusta tietyissä kouluissa opiskeluun, hotelliyöpymisiin, luottokorttien käyttöön ja työllistymiseen.

Kokonaisuudessaan järjestelmä lanseerataan vuoden kuluttua, kun Kiina ottaa vuonna 2020 käyttöönsä ”kansallisen sosiaalisen pisteytysjärjestelmän”, jossa jokainen maan 1,3 miljardista kansalaisesta saa pakollisen ja julkisesti nähtävillä olevan arvosanan.

Virallisesti Kiina määrittelee järjestelmän päämääräksi ”yhtenäisyyden ja uskottavuuden tason nostamisen yhteiskunnassa”. Sen on määrä viimeistellä ”sosialistinen markkinatalous” ja ”vahvistaa ja innovoida yhteiskunnallista hallintaa”. Järjestelmä keskittyy neljään alueeseen: ”rehellisyyteen hallinnossa”, ”kaupalliseen rehellisyyteen”, ”sosiaaliseen rehellisyyteen” ja ”oikeudelliseen uskottavuuteen.”

Hankkeeseen liittyvien virallisten lausuntojen mukaan ”luottamuksen säilyttäminen on kunniakasta ja luottamuksen rikkominen häpeällistä”. Yksi iskulause kuuluu ”kerran epäluotettava, aina rajoitettu”. Järjestelmän kerrotaan ”antavan luotettavien kulkea missä tahansa taivaan alla ja samaan aikaan tekevän epäluotettaville vaikeaksi ottaa ainuttakaan askelta”.

Pisteytykseen vaikuttavat henkilön toiminta sosiaalisessa mediassa ja internetissä, rikkeet (myös triviaalit sellaiset, kuten tupakointi väärässä paikassa), liikkumistiedot, terveystiedot, vakuutukset, yksityisviestit, taloudellinen tilanne, älykotitiedot, videopelikäyttäytyminen, luetut sanomalehdet, ostokäyttäytyminen ja seurustelutiedot. Myös kielletyn informaation levittäminen, kuten väärä tieto terrorismista ja valeuutiset, vähentävät pisteitä. Yksi kylmäävimmistä piirteistä on pisteidesi alentuminen, jos olet tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, joiden pisteytys on huono.

Järjestelmää voidaankin oikeutetusti kutsua orwellilaiseksi unelmaksi steroideilla. Se käyttää kaikkea saatavilla olevaa tietoa pisteyttääkseen sekä kansalaisia että yrityksiä ja ohjatakseen niiden käyttäytymistä reaaliajassa hallinnon haluamaan suuntaan.

                                   https://vastavalkea.fi/2018/11/02/orwellilaista-unelmaa-rakentamassa/

 

 

REUTERS: ’Winter is coming’: Indonesia warns world finance leaders over trade war

 

Poorer and populous emerging market countries like his are among the most vulnerable to the fallout from the ongoing U.S.-Sino tariff war, and rising U.S. interest rates that are drawing investors away and driving down currencies.

”All these troubles in the world economy, are enough to make us feel like saying: ’Winter is Coming'”, Widodo said, using a phrase that characters in the popular fantasy series constantly repeat to refer to spectral dangers that could destroy them all.

With rivalry growing in the world economy, Widodo said ”the situation could be more critical compared to the global financial crisis 10 years ago.”

Suomi olisi isoimpia kärsijöitä jos USA:n ja Kiinan kauppakiista etenee välirauhasta jatkosotaan – 10 kysymystä ja vastausta talousjättien kinasta

 

 

Yhdysvaltain ja Kiinan tulliriita uhkaa edetä poteroiden kaivamisesta todelliseen kauppasotaan. Tässä kymmenen kysymystä kauppariidasta.

 

CHINA TRADE TALKS MUST INCLUDE YUAN: MNUCHIN

In an interview with Reuters, U.S. Treasury Secretary Steven Mnuchin said that he told China’s central bank chief that currency issues need to be part of any further U.S.-China trade talks and expressed his concerns about the yuan’s recent weakness.

Mnuchin also said that China needs to identify concrete ”action items” to rebalance the two countries’ trade relationship before talks to resolve their disputes can resume.

If the relationship could be rebalanced, he said the U.S.-China total annual trade relationship could grow to $1 trillion from $650 billion currently, with $500 billion of exports from each country.

Why the Chinese yuan is falling

The Chinese currency – the yuan – is flirting with the 7 mark against the US dollar, a level it hasn’t seen since the 2008 global financial crisis.

The movements in the yuan are closely monitored, not least because the currency is a flashpoint in the US and China’s trade war.

The Trump administration says China unfairly keeps its currency low to help boost its exports. Beijing says that’s not true, and that what it is trying to do is keep the yuan stable.

 

Yhdysvalloissa kuluttaja kärsii, mutta Trump juhlii – kaksi voittajaa ja kolme häviäjää Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodassa

Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota uhkaa hidastaa koko maailman talouskasvua.

 

Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

 

Häviäjä: Maailmantalous

Maailman talouskasvu on osoittanut hiipumisen merkkejä viime aikoina. Kauppasodat ja uudet tullit lisäävät epävarmuutta ja uhkaavat heikentää kasvua entistään.

Maailman pörssikurssit ovat laskeneet tällä viikolla, kun Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvottelut menivät yhä pahempaan solmuun. Yhteensä maailman pörssit menettivät arvostaan lähes 1 900 miljardia euroa, taloussivusto Bloomberg kertoo. (siirryt toiseen palveluun)

Kauppasodilla on tapana laajentua, ja presidentti Trump käy niitä monilla rintamilla. Hän on esimerkiksi nostanut EU:sta tuotavan teräksen ja alumiinin tuontitulleja, ja EU on vastannut asettamalla tulleja bourbon-viskille ja muille kulutustuotteille.

Yhdysvaltain ja EU: n kauppakiista on edelleen ratkaisematta. Yhdysvallat uhkaa Eurooppaa 25 prosentin autotulleilla, ja EU on luvannut vastata samalla mitalla.

 

How the world is grappling with China’s rising power

Countries around the world are pushing back against China’s revival as a major global power.

China’s sheer size and population make it a heavyweight, and a clear strategic rival to the United States. It is the world’s most populous country and among its largest.

Its influence has boomed – along with its economy – in recent years, as the US and Europe nursed the wounds from devastating financial crises.

This has concerned several countries, particularly the US, which is keen to retain its dominant position in the world.

Speaking at the World Economic Forum in Davos in 2017, Chinese President Xi Jinping said: ”Countries have the right to development, but they should view their own interests in the broader context. And refrain from pursuing their own interests at the expense of others.”

 

Hallita vaiko vapauttaa? Kiinassa puidaan sitä, missä määrin valtion ja puolueen pitäisi määrätä taloutta

 

Kiinassa käydään tällä hetkellä keskustelua siitä, kuinka suuri rooli Kiinan valtiolla ja maata johtavalla kommunistipuolueella tulisi olla taloudessa, arvioi ekonomisti Tuuli Koivu Nordeasta.

–  Meidän on päättäväisesti uudistettava sitä, mitä voidaan ja tulisi muuttaa, ja meidän on yhtä päättäväisesti pidättäydyttävä uudistamasta sitä, mitä ei tule muuttaa, Xi sanoi.

Koivun mukaan Xi on varmasti tiennyt, että puhetta tullaan tulkitsemaan Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppasodan kehyksessä.

 

–  Silloin tietenkin ajatellaan, että mahdolliset uudistukset enemmän tai vähemmän viittaisivat Kiinan talouden avaamiseen ulkomaisille toimijoille. Miten Kiinaan voi sijoittaa, miten siellä voi toimia ja miten tarjouskilpailuihin voi osallistua? Xi käytti hyvin runollisia sanankäänteitä puhuessaan talouden avartumisesta, mutta harvoin tällaisista juhlapuheista konkretiaa löytyykään, Koivu sanoo.

 

Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat olleet pitkään nyreissään siitä, että länsimaalaisten yritysten tiellä Kiinan markkinoille pääsemiseksi on edelleen esteitä, jollaisia ei ole kiinalaisyritysten tiellä länsimaiden markkinoilla.

”Kiina ei ole uhka”

 

Kauppasodan varjostaman Xin mukaan ”kukaan ei ole asemassa, josta voisi sanella Kiinalle, mitä Kiinan pitäisi tehdä tai olla tekemättä”. Puheessaan Kiinan presidentti ei suoraan maininnut Yhdysvaltoja nimeltä, mutta kertoi kuitenkin, ettei Kiina ole uhka yhdellekään maalle.

https://x.com/warintel4u/status/1802271326712774975?t=j8oibulJnnozwmGoJO6QjQ&s=19

Blogi: Turhautunut Trump on entistä vaarallisempi

Trumpin republikaanipuolue menettänee enemmistönsä kongressin alahuoneessa ensi viikon välivaaleissa. Kongressin tuen menettänyt presidentti voi helposti kärjistää kauppasotaa entisestään, mikä ei ole hyvä uutinen Suomelle.

 

The Thucydides Trap: Are the U.S. and China Headed for War?

 

Mike Blake / Damir Sagolj / Reuters / alessandro0770 / Shutterstock / Zak Bickel / The Atlantic

 

The defining question about global order for this generation is whether China and the United States can escape Thucydides’s Trap. The Greek historian’s metaphor reminds us of the attendant dangers when a rising power rivals a ruling power—as Athens challenged Sparta in ancient Greece, or as Germany did Britain a century ago. Most such contests have ended badly, often for both nations, a team of mine at the Harvard Belfer Center for Science and International Affairs has concluded after analyzing the historical record. In 12 of 16 cases over the past 500 years, the result was war. When the parties avoided war, it required huge, painful adjustments in attitudes and actions on the part not just of the challenger but also the challenged.

 

Based on the current trajectory, war between the United States and China in the decades ahead is not just possible, but much more likely than recognized at the moment. Indeed, judging by the historical record, war is more likely than not. Moreover, current underestimations and misapprehensions of the hazards inherent in the U.S.-China relationship contribute greatly to those hazards. A risk associated with Thucydides’s Trap is that business as usual—not just an unexpected, extraordinary event—can trigger large-scale conflict. When a rising power is threatening to displace a ruling power, standard crises that would otherwise be contained, like the assassination of an archduke in 1914, can initiate a cascade of reactions that, in turn, produce outcomes none of the parties would otherwise have chosen.

War, however, is not inevitable. Four of the 16 cases in our review did not end in bloodshed. Those successes, as well as the failures, offer pertinent lessons for today’s world leaders. Escaping the Trap requires tremendous effort.

 

As Xi Jinping himself said during a visit to Seattle on Tuesday, “There is no such thing as the so-called Thucydides Trap in the world. But should major countries time and again make the mistakes of strategic miscalculation, they might create such traps for themselves.

 

https://x.com/warintel4u/status/1802271326712774975 

https://x.com/warintel4u/status/1802271326712774975

Lue loppuun

CUI BONO – KUKA HYÖTYY ? OSA 2

                                                     

 

Revealed – the capitalist network that runs the world

 

Vuoden 2011 sveitsiläisen tutkimuksen mukaan vain 737 yhtiötä hallitsee yhteensä 80 prosenttia kaikkien monikansallisten yritysten arvosta. Tästä yhtiöiden ryppäästä erottuu vielä 147 yhtiötä, jotka hallitsevat 40 prosenttia kaikkien monikansallisten firmojen arvosta. Tutkimukseen oli valittu yli 40 000 kansainvälistä yritystä, joiden joukossa omistamiset keskittyivät parille prosentille.

Koska yritykset omistavat toinen toisiaan, niin ne hallitsevat toistensa kautta itseään, tai päinvastoin.

 Yllä olevasta linkistä löytyvä 50 huippu yrityksen lista viittaa syksyllä 2011 New Scientistissä julkaistuun sveitsiläisten tiedemiesten tutkimukseen pankkien ratkaisevasta hallinnasta maailman taloudessa. 

Tutkimuksen mukaan pankit muodostavat kartelleja ja kontrolloivat globaalia taloutta.

Top-50:n yrityksen lista muodostuu tunnetuista nimistä pankki- ja sijoitusmaailmasta. Pankki- ja rahoitusjärjestelmä näyttää muodostavan yhden tehokkaasti toimivan kokonaisuuden.

 

The 1318 transnational corporations that form the core of the economy. Superconnected companies are red, very connected companies are yellow. The size of the dot represents revenue
PLoS One

 

 

 

 

         

              

 

 

THE $4.8 TRILLION GLOBAL INFORMATION TECHNOLOGY (IT) INDUSTRY

The global information technology industry surpassed $4.5 trillion in 2017, according to the research consultancy IDC. If growth expectations materialize in the year ahead, spending will eclipse the $4.8 trillion mark.

The United States is the largest tech market in the world, representing 31% of the total, or approximately $1.5 trillion for 2018. In the U.S., as well as in many other countries, the tech sector is one of the most significant contributors to GDP. See CompTIA’s Cyberstates report for more detailed economic impact analysis.

In the aggregate, the Asia-Pacific region, which encompasses Japan, China, Australia, India, and surrounding countries, accounts for one-third of the total. APEC has increased its share of the global IT pie, driven by the rise of countries such as China and India, and the slower growth rates experienced in parts of Europe and other markets. By 2032, China is projected to claim the mantle of world’s largest economy.

Slide7

The vast majority of technology spending stems from purchases made by corporate or government entities. A smaller portion comes from household spending, including home-based businesses. With the blurring of work and personal life, especially in the small business space, along with the shadow IT phenomenon, it can be difficult to classify certain types of technology purchases as being solely business or solely consumer.

Breaking the IT market down into its components, the traditional categories of hardware, software and services account for 53% of the total. The other core category, telecom services, accounts for 30%. The remaining 17% covers various emerging technologies that either don’t fit into one of the traditional buckets or span multiple categories, which is the case for many emerging as-a-service solutions that include elements of hardware, software, and service (e.g. IoT offerings).

 

Energy Management

worldwide

  • Revenue in the Energy Management segment amounts to US$4,020m in 2018.
  • Revenue is expected to show an annual growth rate (CAGR 2018-2022) of 23.8%, ( SUOMALAISET YRITTÄJÄT HUOM!!! ) resulting in a market volume of US$9,436m by 2022.
  • Household penetration is 2.4% in 2018 and is expected to hit 6.5% by 2022.
  • The average revenue per Smart Home in the Energy Management segment currently amounts to US$115.87.
  • A global comparison reveals that most revenue is generated in the United States (US$1,436m in 2018).

 

 

 

MILITARY – INDUSTRIAL COMPLEX

 

Global military spending remains high at $1.7 trillion

World military spending 1988–2017. Data and graphic: SIPRI

 

 

Tukholman rauhantutkimusinstituutti Siprin mukaan vuonna 2016 maailman vuotuiset sotilasmenot kasvoivat jo 1686 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Sotilasmenot ja asevarustelu verottavat valtioiden mahdollisuuksia puttua konfliktien ja väkivallan taustalla vaikuttaviin juurisyihin, kuten ilmastonmuutokseen ja köyhyyteen.

Yhdysvaltain puolustusvoimien uusi, valtava budjettiesitys on mennyt heittämällä läpi senaatissa keskiviikkona, kertoo AFP.

Budjetti lisää puolustusvoimien rahoitusta noin 100 miljardilla dollarilla nostaen sen 716 miljardiin dollariin.

Uusi budjetti lisää rahoitusta ulkomailla tapahtuviin operaatioihin 69 miljardilla dollarilla, antaa 2,6 prosentin palkankorotuksen armeijan työntekijöille ja sijoittaa kymmeniä miljardeja esimerkiksi laivaston ja ohjuspuolustusjärjestelmän uudistamiseen.

Esitys osoittaa myös 65 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain ydinasearsenaalin uudistamiseen.

Lisäksi esitys antaa hallinnolle luvan joustaa pakotteissa, jotka estäisivät aseiden myynnin maihin, jotka käyttävät myös Venäjän kehittelemiä aseita ja teknologiaa. Esitys kuitenkin kieltää uuden suihkuhävittäjäkoneen myymisen Turkkiin, ennen kuin varmistuu, että Nato-maa ei ole ostamassa venäläistä ilmantorjuntajärjestelmää.

 

The 15 countries with the highest military spending worldwide in 2017 (in billion U.S. dollars)

Military spending in billion U.S. dollars
This statistic ranks the 15 countries with the highest military spending in 2017. With defense spending totaling USD 610 billion, the USA ranked first.
Worldwide leaders in military spendingThe United States lead the globe in military spending in 2017. China ranked second in spending, as it has done since 2008. With military outlays totaling 590 billion US dollars, the US spent about 35 percent of the total global military spending that year, 1.68 trillion US dollars. In 2016, United States military expenditure amounted to 3.3 percent of US gross domestic product (GDP), placing the U.S. lower in national military expenditure as a percentage of GDP to Russia, which spent 5.3 percent of its GDP, and Saudi Arabia, which spent 10 percent of its GDP.

 

 

https://areena.yle.fi/1-4240154?seek=657

 

 

 

Global Pharmaceutical Industry ( BIG PHARMA) – Statistics & Facts

The pharmaceutical industry is responsible for the development, production and marketing of medications. Thus, its immense importance as a global sector is inarguable. In 2014, total pharmaceutical revenues worldwide had exceeded one trillion U.S. dollars for the first time. North America is responsible for the largest portion of these revenues, due to the leading role of the U.S. pharmaceutical industry. However, as in many other industries, the Chinese pharmaceutical sector has shown the highest growth rates over previous years.

Still, the leading pharmaceutical companies come from the United States and Europe. Based on prescription sales, NYC-based Pfizer is the world’s largest pharmaceutical company. In 2017, the company generated some 52.5 billion U.S. dollars in pure pharmaceutical sales. Other top global players from the United States include Johnson & Johnson, Merck & Co., and AbbVie. Novartis and Roche from Switzerland, GlaxoSmithKline and AstraZeneca from the United Kingdom, and French Sanofi are the European big five.

 

Imagine an industry that generates higher profit margins than any other and is no stranger to multi-billion dollar fines for malpractice.

In fact, the industry described above is responsible for the development of medicines to save lives and alleviate suffering, not the generation of profit for its own sake.

Stripping out the one-off $10bn (£6.2bn) the company made from spinning off its animal health business leaves a margin of 24%, still pretty spectacular by any standard.

 

 

Value of the global entertainment and media market from 2011 to 2021 (in trillion U.S. dollars)

In 2021, the market is expected to reach a worth of 2.2 trillion U.S. dollars. In the United States the entertainment and media market was worth 573.57 billion U.S. dollars in 2014 and is expected to grow to over 720 billion U.S. dollars by 2020.

Total global E&M revenue will see a 4.4% CAGR rise over the five year forecast period through 2022, reaching US$2.4 trillion in that year, from US$1.9 trillion in 2017. This is marginally up on last year’s predictions of a 4.2% CAGR, but is predicated on renewed bullishness in worldwide Internet access spend. https://www.pwc.com/gx/en/industries/tmt/media/outlook/segment-findings.html

 

 

 

Food & Beverages

worldwide

Reports special

  • Revenue in the Food & Beverages segment amounts to US$93,582m in 2018.
  • Revenue is expected to show an annual growth rate (CAGR 2018-2022) of 11.4%, resulting in a market volume of US$144,162m by 2022.
  • User penetration is 20.3% in 2018 and is expected to hit 26.3% by 2022.
  • The average revenue per user (ARPU) currently amounts to US$89.57.
  • In global comparison, most revenue is generated in China (US$18,521m in 2018).
Revenue (2018)+16.6% yoy US$93,582m

User (2018)+7.3% yoy 1,044.8

 

marras 118

 

                      Jaakobin kirje:

” 5:1 Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
5:2 Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
5:3 teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
5:4 Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
5:5 Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
5:6 Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.
5:7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
5:8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.”

 

 

CUI BONO – KUKA HYÖTYY ? OSA 1

 

Ennuste: Maailman rikkain prosentti hallitsee kahta kolmasosaa maailman varallisuudesta vuonna 2030

 

Jos maailman  rikkaimpien nykyinen varallisuuden kertymävauhti pysyy yllä, maailman rikkain sadasosa ihmisiä omistaa maailman varallisuudesta kaksi kolmasosaa vuoteen 2030 mennessä. Näin toteaa ennusteessaan Britannian parlamentin alahuoneen kirjasto.

Ennuste perustuu kuuden prosentin vuosittaiselle varallisuuden kasvulle, jollaista on nähty vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Tämä nostaisi maailman rikkaimman prosentin omaisuuden nykyisestä 113 000 miljardista eurosta yli kaksinkertaiseksi eli 247 000 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä.

 

 

Presidentti Niinistö huolissaan rahan määrän valtaisasta paisumisesta maailmassa

 

Niinistö aloitti muistuttamalla, että monet maailman valtiot, yritykset ja kotitaloudet ovat velkaantuneet korviaan myöten.

Hän mainitsi erityisesti Yhdysvaltain keskuspankin FEDin, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kiinan keskuspankin. Keskuspankeilla on lupa ja kyky luoda uutta rahaa ja ne ovat kylväneet valtaisan määrän rahaa talousjärjestelmään erityisesti finanssikriisin jälkeen.

 

– Rahaa on nyt maailmassa enemmän kuin koskaan voitiin kuvitellakaan, Niinistö sanoi.

 

”Give me control of a nation’s money and I care not who makes it’s laws.”
”Antakaa minulle valtion rahapaja ja minua ei kiinnosta ketkä laativat sen lait.”
– Mayer Amschel Bauer Rothschild

 

Valtioiden yhteenlaskettu velka kasvoi viime vuoden kolmannella neljänneksellä 233 biljoonaan dollariin eli noin 194 biljoonaan euroon, kirjoittaa Bloomberg.

Institute of International Financen laskelmien mukaan luku kasvoi 16 biljoonalla dollarilla (n. 14 biljoonaa euroa) vuoden 2016 lopusta.

IIF:n analyytikkojen mukaan kotitalouksien velka nousi samalla uusiin ennätyksiin Kanadassa, Ranskassa, Hongkongissa, Etelä-Koreassa, Sveitsissä ja Turkissa.

Samaan aikaan velan suhde bruttokansantuotteeseen laski maailmanlaajuisen talouskasvun kiihtyessä. Suhdeluku laski jo neljättä kvartaalia putkeen. Nyt velan määrä on 318 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun se oli vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä vielä kolme prosenttiyksikköä korkeampi.

IIF:n mukaan tämä johtui odottamattoman kovasta kasvusta, kasvavasta inflaatiosta esimerkiksi Kiinassa ja Turkissa sekä monien valtioiden (mm. Kiina ja Kanada) pyrkimyksistä pistää velan kasvu kuriin.

Analyytikoiden mukaan velan määrä voi pistää jäihin keskuspankkien suunnitelmat nostaa korkoja.

 

         The world is swimming in a record $233 trillion of debt

 

  • Global debt levels hit an unprecedented level in the third quarter of 2017, according to the Institute of International Finance.
  • The IIF cautions that this record debt burden could keep global central banks from tightening monetary conditions in the coming months.

Here’s a look at global indebtedness, sorted by sector:

 

Screen Shot 2018 01 05 at 10.12.44 AM

U.S. NATIONAL DEBT

 

EU DEBT

                      
Videolle on tekstitys myös suomeksi

 

 

Pankit ja sijoittajat

Valtiokonttori laskee uusia velkakirjoja liikkeeseen pankkien välityksellä. Tärkeimmät pankkikumppanit toimivat valtionvelan päämarkkinatakaajina. Valtionvelan sijoittajat ovat etupäässä suuria institutionaalisia sijoittajia.

Päämarkkinatakaajat

Valtiokonttori valitsee yleensä syndikoituihin emissioihin pääjärjestäjiksi päämarkkinatakaajia. Niillä on myös oikeus osallistua Valtiokonttorin obligaatiohuutokauppoihin.

Jälkimarkkinoilla päämarkkinatakaajat antavat tärkeimmille sarjaobligaatioille eli ns. valtion viitelainoille osto- ja myyntihintoja.

Päämarkkinatakaajapankkien toimintaa ohjaa markkinatakaajasopimus, joka on englanninkielinen: Primary Dealer Agreement 2018 (pdf)

Valtiolla on tällä hetkellä neljätoista päämarkkinatakaajaa:

Bank of America Merrill Lynch Goldman Sachs
Barclays Capital HSBC
BNP Paribas J.P. Morgan
Citigroup NatWest Markets
Crédit Agricole Nomura
Danske Bank Nordea
Deutsche Bank Société Générale

Sijoittajat

Valtionvelan sijoittajat ovat etupäässä koti- ja ulkomaisia institutionaalisia sijoittajia. Tyypillisiä sijoittajia ovat esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöt, keskuspankit, sijoitusrahastot ja liikepankit. Suurin osa sijoittajista on Suomen ulkopuolelta.

Sijoittajat ostavat valtion lainoja sekä jälkimarkkinoilta että suoraan valtion lainojen liikkeeseenlaskuista. Ne jättävät ostotarjouksensa pankkien välityksellä. Valtiokonttori välittää sijoittajille tietoa valtion lainanotosta ja Suomen taloudesta muun muassa velanhallinnan vuosikertomuksessa, internetissä sekä sijoittajatapaamisissa.  http://www.valtionvelka.fi/fi-FI/Lainanotto_ja_kassanhallinta/Pankit_ja_sijoittajat

Perinteinen malli, jossa valtio laski liikkeelle käyttämänsä valuutan, oli ”voittoa tavoittelematon” ja omakustanteinen malli, jossa velallinen (valtio) ”lainasi” itseltään tulevia verotuottoja vastaan, ja valuutta kellui reagoiden muutoksiin. Nykymallissa rahan luonnin ja liikkeelle laskun hoitavat voittoa tavoittelevat yksityisesti omistetut yritykset eli liikepankit, varjopankit ja muut rahoitusalan toimijat.

Tämä tarkoittaa sitä, että lisätäkseen julkista kulutusta valtioiden pitää ostaa velkaa näiltä yksityisiltä voittoa tavoittelevilta toimijoilta, jolloin korot (= rahan hinta) vaativat, että velan maksuihin tarvittavat varat nyhdetään verovelvollisilta. Verovelvollisia ovat käytännössä ne, jotka eivät ole kyenneet tai osanneet piilottaa varojaan verokeitaisiin.

Velkaa — ja rahan synnyttämistä velan kautta — täytyy alkaa tarkastella riiston välineenä, jolla kansallisvarallisuutta ja resursseja on siirretty velkojille keskuspankkien myötävaikutuksella.

– Riikka Söyring

 

Largest Institutional Investors

A list of the world’s 50 largest buy side firms

 

 

Forbes Global 2000: The World’s Largest Banks In 2018 And Why They Still Rule The World

             Of the ten top companies in this year’s list, seven are banks and just one company, Apple, is a non-financial institution. The message? In an era marked by technological change and industry disruption, the relentless growth of financial services in emerging and developed markets alike makes banking the steadiest business on earth.          

 

                                                  

 

 

18 superrikasta vetoaa USA:n presidenttiehdokkaisiin – Haluavat uuden varallisuusveron: ”Rikkaita pitää verottaa enemmän”

 

 

Kirjoittajat nostavat esiin demokraattipuolueen senaattori Elizabeth Warrenin ehdotuksen, jossa varallisuusvero kohdistettaisiin Amerikan 75 000 rikkaimpaan perheeseen.

 

Ehdotuksessa asetettaisiin 2 sentin vero jokaista dollaria kohden 50 miljoonaa dollaria ylittävälle varallisuudelle. Sen lisäksi tulisi vielä 1 sentin vero dollaria kohden varallisuudesta, joka ylittää miljardi dollaria.

 

Eli jos varallisuus on 49,9 miljoonaa dollaria, ei veroa joudu maksamaan.

 

Kirjeen mukaan tällainen järjestely toisi kymmenessä vuodessa verotuloja huimat melkein 3000 miljardia dollaria.

 

”Tällä tulolla voisi pääasiallisesti rahoittaa fiksuja sijoituksia tulevaisuuteemme, kuten puhtaan energian innovaatioita ilmastonmuutoksen torjumiseksi, yleistä lastenhoitoa, opintolainahelpotuksia, infrastruktuurin modernisoimista, verohelpotuksia pienituloisille perheille, julkisen terveydenhuollon ratkaisuja sekä muita elintärkeitä tarpeita”, kirjeessä sanotaan.

 

Amerikan rikkaimmalla 0,1 prosentilla on nyt hallussaan melkein viidennes koko maan varallisuudesta, muistuttaa Financial Times. Se vastaa alimman 90 prosentin koko varallisuutta.

 

 

Bank for International Settlements
– Basel, Switzerland

 

 

 

Welcome to the Elite Private Club of the World’s Central Bankers

      “Maybe if it didn’t exist you wouldn’t invent it now, but it plays an important role in the central banking world,” said Charlie Bean, the former deputy governor of the Bank of England who co-authored a report on the BIS’s research last year. “It’s the glue that helps keep the fraternity together.”

 

Jens Weidmann, president of Germany’s Bundesbank and chairman of the BIS’s board of directors, said sometimes secrecy is necessary.

“Informed decisions on domestic monetary policy require a nuanced understanding of international developments,” Weidmann said. “The privacy of the meetings facilitates a frank and open exchange of views.’’

 

 

                       That approach doesn’t sit well with everyone. “You don’t know what were the discussions in the room, or who got bullied into what,” said Sharon Bowles, the former chair of the Economic and Monetary Affairs Committee of the European Parliament. “You get a fait accompli at the end.”

 

 

Fears of financial APOCALYPSE amid warning over ’gathering storm’ in global markets

                                        The Bank for International Settlement (BIS) has just warned that the global economy faces a “gathering storm” brought on by too much borrowing. With high levels of private debt relative to income, increasing financial volatility and poor prospects for growth there are growing concerns about the lack of policy response options available to central banks.

In its latest quarterly report, BIS Chief Claudio Borio suggested that there is an “uneasy calm” giving way to “turbulence”, which threatens to transform into a full on “storm”.

 

The BIS chief notes that total accumulated debt is higher today than it was before the start of the last credit crisis in 2008. The global economy has taken on $57 trillion since the previous financial crisis, with about $200 trillion of debt outstanding in the world economy producing about $80 trillion of new goods and services annually.

 

Indeed, Borio makes the point that the majority of this debt has been taken on by emerging economies, which have been “the main engines of global growth post-crisis”.

 

                   Despite exceptionally easy monetary conditions, in key jurisdictions growth has been disappointing and inflation has remained stubbornly low. Market participants have taken notice. And their confidence in central banks’ healing powers has – probably for the first time – been faltering.” 

 

 

                                                                                                       

 

12.9.2018
Society & economy
Nordic welfare news
The rules of the financial system were not changed significantly after the financial crisis ten years ago. This means that a second crash is possible, says a political economist.

 

REUTERS: ’Winter is coming’: Indonesia warns world finance leaders over trade war

Poorer and populous emerging market countries like his are among the most vulnerable to the fallout from the ongoing U.S.-Sino tariff war, and rising U.S. interest rates that are drawing investors away and driving down currencies.

Just in case any of the global central bankers and finance ministers gathered in Indonesia missed the message delivered repeatedly this week, the host nation said it again on Friday: Everyone stands to lose if trade wars are allowed to escalate.

Italian vastuuton taloudenpito on koko Euroopan ongelma – ”Italia on todellakin too big to fail, liian iso kaatumaan”

Italian ongelmat voivat iskeä muuhun Eurooppaan ja sen pankkeihin lähinnä valtionvelan kautta. Italian julkisella sektorilla oli viime vuonna velkaa yli 131 prosenttia suhteessa maan bruttokansantuotteeseen.

EU-komissiolta ennennäkemätön teko: Hylkäsi Italian budjetin

RAHA
ITALIAN HALLITUS

Euroopan komissio hylkää Italian budjetin. Komissio tiedotti asiasta tiistaina iltapäivällä.

Komissio ei ole tyytyväinen Italialta saamaansa vastaukseen ensi vuoden budjetista ja pyytää virallisesti Italian hallitusta korjaamaan budjettiaan.

Kyse on ennennäkemättömästä toimesta. Tämä on ensimmäinen kerta EU:n historiassa, että komissio pyytää korjausta kansalliseen budjettiin. Komissiolla on ollut mandaatti asiassa vuodesta 2013.

 

 

 

 

 

 

Perinteinen malli, jossa valtio laski liikkeelle käyttämänsä valuutan, oli ”voittoa tavoittelematon” ja omakustanteinen malli, jossa velallinen (valtio) ”lainasi” itseltään tulevia verotuottoja vastaan, ja valuutta kellui reagoiden muutoksiin. Nykymallissa rahan luonnin ja liikkeelle laskun hoitavat voittoa tavoittelevat yksityisesti omistetut yritykset eli liikepankit, varjopankit ja muut rahoitusalan toimijat.

Tämä tarkoittaa sitä, että lisätäkseen julkista kulutusta valtioiden pitää ostaa velkaa näiltä yksityisiltä voittoa tavoittelevilta toimijoilta, jolloin korot (= rahan hinta) vaativat, että velan maksuihin tarvittavat varat nyhdetään verovelvollisilta. Verovelvollisia ovat käytännössä ne, jotka eivät ole kyenneet tai osanneet piilottaa varojaan verokeitaisiin.                                         

 

Velkaa — ja rahan synnyttämistä velan kautta — täytyy alkaa tarkastella riiston välineenä, jolla kansallisvarallisuutta ja resursseja on siirretty velkojille keskuspankkien myötävaikutuksella.                       – Riikka Söyring

 

 

                                                                           

 

” It is well enough that people of the nation do not understand our banking and monetary system, for if they did, I believe there would be a revolution before tomorrow morning.” 

  – Henry Ford

 

 

 

KR 1933/-38
1Tim. 6:10 ” Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.”